Sisällysluettelo

Käynnistys

Suomessa päästiin kännykkäverkoissa 3g-aikaan vasta vuonna 2004, mutta sen jälkeen kehitys on vauhdittunut hurjasti. Jo nyt ensimmäiset neljännen sukupolven lte-verkon liittymät ja päätelaitteet ovat myynnissä, ja loppuvuodesta avautuu lisää verkkoja. Kokeilimme tuoreeltaan nopeuksia parantavaa ja viiveitä leikkaavaa uutta tekniikkaa.

Pääkirjoitus

Pelkällä tabletilla ei pärjää koko työviikkoa, eikä se ole korvannut tietokoneita. Tästä huolimatta mobiililaitteiden käyttö on kasvanut räjähdysmäisesti ja tietokoneet ovat jääneet – ainakin julkisuudessa – täysin alakynteen. Vuosi 2011 on ollut mobiilin tietojenkäsittelyn vuosi. Kaikesta kännykkä- ja iPad-hehkutuksesta huolimatta nyt voi helposti kuvitella tietokoneen huutavan: Minä elän!

Ohjelma kertoo purkin paikan

Kun seuraavan kerran käyt suuren kauppaketjun myymälässä, katsopa tarkemmin tarjolla olevia tuotteita. Purkit, paketit ja tölkit eivät ole hyllyillä sattumanvaraisesti, vaan ne on sijoitettu paikoilleen lähes tieteellisellä tarkkuudella.

Ultrabook

Seuraavan sukupolven kannettavat ovat pari senttiä ohuita, reilun kilon painoisia ja akku kestää täyden työpäivän. Silti hinta pysyy kipurajan siedettävällä puolella.

10 vuoden 2012 mullistusta

Moni uusi tekniikka on kypsynyt vaiheeseen, jossa se vaikuttaa komiteoiden ja suunnittelijoiden sijaan tekniikan käyttäjien arkeen. Osa tulee hiipimällä, toiset rytinällä.

Viimeinen sammuttaa LAMPun

Internetpalveluiden standardialusta on ollut käytännössä koko 2000-luvun ajan LAMP, joka on lyhennys sanoista Linux, Apache, MySQL ja PHP. Tämä alusta on ollut käytettävissä missä tahansa palvelimessa halvimmista web-hotelleista lähtien.

Windows 8 Developer Preview

Ohjelmakehittäjille julkistettu Windows 8:n esiversio pyrkii yhdistämään perinteisen pc-maailman ja modernin mobiilitekniikan. Teknisesti tehtävä on erittäin vaativa, koska alustat
ja käyttötavat ovat niin erilaiset.

Uudet tuotteet

Hifistin älypuhelin

Ammattitason säädöt pienessä kamerassa

3d-kannettava ilman erikoislaseja

Verkko tulee iholle

Likiverkko tarjoaa yhteydet kehon sisällä, iholla ja kosketusetäisyydellä oleville antureille, toimilaitteille ja tietoa käsitteleville yksiköille. Ensi vuoden alussa hyväksyttävä standardi mullistaa etähoidon, valmennuksen ja henkilökohtaisten laitteiden käytön.

Ohuus on suhteellista

Ohut ja kevyt kannettava kulkee mukana peruskonetta mukavammin. Applen MacBook Airin aloittama kannettavien laihdutuskuuri on saanut myös muut valmistajat ohentamaan laitteitaan.

Kybersodan etulinjassa

Tietoyhteiskunta toimii verkkojen varassa. Jos järjestelmien hallinta menetetään, verkot tukitaan ja viestintä ei toimi, tuloksena on huhujen pyörittämä kaaos.

Tiedon kultakaivos

Yhä suurempi osa yrityksen tuotteita, palveluita, asiakkaita ja mainetta koskevasta tiedosta ja luulosta elää sosiaalisessa mediassa. Miten yritys voi seurata, analysoida ja hallita mainettaan siellä?

Verkkokaupan uusi aika

Oman menestysbisneksen luominen verkossa on helpompaa ja edullisempaa kuin koskaan ennen. Verkkokaupan voi perustaa valmiille palvelualustalle, eikä koodaamista tarvitse osata lainkaan.

Todellinen ja virtuaalinen yhdistyvät

Oikeaa elämää ja virtuaalista sisältöä yhdistävä täydennetty todellisuus eli augmented reality on useimmille tuttua tieteiselokuvista. Ensimmäiset käytännön sovellukset ovat kuitenkin jo tavallisten ihmisten ulottuvilla yhä parempien kameroiden, sijaintitietojen ja älypuhelinten sovellusten ansiosta.

Excel PowerPivot

Kaikkien tuntema Excel on monipuolinen väline numeerisen tiedon käsittelyyn, mutta sen heikkoutena ovat suuret tietomassat. Jos analysoitavan tiedon määrä lähestyy gigatavu­luokkaa, kannattaa koneelle asentaa maksuton Excelin laajennus PowerPivot.

Vinkit taulumikrolle

Applen iPad on saanut monia seuraajia. Uudentyyppisten koneiden ennustetaan syövän perinteisten kannettavien markkinoita. Miten tabletista saadaan kaikki irti työkäytössä?

Datasähköllä verkko vaikeisiin paikkoihin

Toisinaan verkko pitää saada sinnekin, missä langaton verkko ei kuulu eikä valmiita verkkopistokkeita ole lähettyvillä. Sähköjohtoja apuna käyttävä datasähkö on helppo vaihtoehto.

Turvallinen yhteys yritykseen

Työmatkalla täytyy lukea vähintään sähköpostit, mutta usein tarvitaan pääsy yrityksen muihinkin järjestelmiin. Miten varmistetaan tietoturva?

Kun luottamus pettää

Verkkosivustojen luotettavuus taataan ssl-varmenteilla. Niiden käsittelyssä on ilmennyt lukuisia väärinkäytöksiä, ja kunnollisten parannusehdotusten niukkuus uhkaa nakertaa koko järjestelmän luottamuspohjaa.

Koneen sielu turvaan

Monelle koko henkilökohtaisen digitaalisen elämän menettäminen on vain kiintolevyn tai käyttöjärjestelmän hajoamisen päässä. Hyvä varmuuskopiointisovellus pitää huolta töistä ja muistoista.

Asus Eee Tab Transformer

Muoviset muotoaan muuttavat pikku-ukot mieleen tuova nimi ei ole ehkä kaikkein soveliain Asuksen uudelle Eee Tabille. Tämä nimittäin ei ole leikkimiseen tarkoitettua halpisromua, vaan yksi parhaista tableteista toistaiseksi. Ainakin se on ehdottomasti paras näppäimistöllisellä telakalla varustettu, mikä tekee laitteesta erittäin kiinnostavan niille, jotka haluaisivat myös ajoittain kirjoittaa verkkopäätteellään.

Tuta S30

Tuote, jota mainostetaan tekstiviestein ohjattavana pistorasiana, tuo mieleen melko yksipuolisen laitteen. Tuta S30 tekee kuitenkin paljon muutakin.

Creative D80

Musiikkikirjasto kulkee usein mukana kännykässä tai muussa kannettavassa laitteessa. Jos kuitenkin haluaisi soittaa suosikkikappaletta kavereille tai luoda taustamusiikkia bileille, laitteiden pienet kaiuttimet eivät vain riitä.

Fujitsu Lifebook SH531

Lifebook SH531 on mukava peruskannettava. Se ei erityisesti loista, mutta suoriutuu riittävän hyvin siitä, mitä siltä odottaakin.

HTC Evo 3D

Kolmiulotteinen kuva on vahva trendi tietotekniikassa, ja sitä tungetaan kaikkialle. Myös niihin laitteisiin, joissa sillä ei oikeastaan tee mitään, kuten HTC:n Evo 3D -kännykkään. Evo 3D on jämäkkä, mukavan tuntuinen älypuhelin, jonka keskeisin markkinoitu ominaisuus on sen turhin.

HTC Sensation

Sensation on HTC:n lippulaiva. Suunnittelussa on selvästi pyritty laitteeseen, josta ei puutu yhtään tärkeää ominaisuutta. Kokeilimme Sensationia kuukauden ajan yrityskäytössä ja vertailimme käyttökokemusta iPhonen 3GS- ja 4- sekä Nokian N8- ja E71-malleihin.

QuarkXPress 9

Quark oli 1990-luvulla sivuntaitto-ohjelmien kiistaton valtias. Ylimielinen kuningas putosi valtaistuimeltaan, kun Adobe laajensi ohjelmiaan Photoshopista julkaisuohjelmiin vuonna 1999. Se tapahtui helposti ostamalla parhaat ohjelmointivoimat Quarkilta, joka oli jo pitkään pöhöttynyt omaan erinomaisuuteensa.

Keynote 1.4 & Pages 1.4

Tabletteja pidetään kivoina laitteina videoiden katseluun ja pelailuun, mutta monen mielestä niistä ei ole uskottavaksi työvälineeksi. Apple on yrittänyt muuttaa käsitystä julkaisemalla kolmen toimisto-ohjelmiston ryppään iPadille.

Mac Mini 2,5 GHz

Mac Mini on jäänyt selvästi iMacin jalkoihin Applen pöytäkonemallistossa. Uusi versio houkuttelee huomattavasti parantuneella suorituskyvyllä ja edullisemmalla hinnalla.

Samsung Galaxy Tab 10,1”

Samsungin ensimmäinen tabletti, 7-tuumainen Galaxy Tab, oli keväällä ilmestyessään ylivoimaisesti paras Android-kilpailija silloin markkinoita suvereenisti johtaneelle Applen iPad 2:lle. Nyt valmistaja uusii temppunsa: myös kymmentuumainen Galaxy Tab on erinomainen ja kirii ryhmänsä johtoon.

Median sokea piste

Internet on ollut suomalaista arkea 1990-luvulta lähtien, mutta edelleen netin sosiaaliset ilmiöt yllättävät perinteiset tiedotusvälineet pahemman kerran. Viimeksi Helsingin Sanomien sivuilla ihmeteltiin, miten ihan tavalliset suomalaiset ovat innostuneet levittämään kotikutoista ite-pornoa netissä. Niin kuin kahden netti-ilmiön, sosiaalisen median ja nettipornon, yhtyminen olisi ollut jokin yllätys.

Vikatila

Saksalaisella Bigpoint-selainpelipalvelulla on yli 200 miljoonaa käyttäjää. Määrä on kaksinkertaistunut puolessatoista vuodessa eli uusia pelaajia rekisteröityy 200 000 päivässä.

Tulosssa

Seuraava numero ilmestyy 2.11.

Tagit: -
Lähetä Tulosta Tilaa RSS-syöte
Takaisin ylös

Tietokone 5/2012 julkaisupäivä 16.5.2012

Katse näyttöön

Edessäsi ole oleva näyttö on kovin erilainen kuin ei-kovin-kauan-sitten yleisimmin käytetyt kuvaputkinäytöt. Eikä kehitys pysähdy. Toukokuun Tietokoneessa katsotaan näyttöjen tulevaisuuteen ja myös testataan terävät 27-tuumaiset näytöt. Ensituntumaa otetaan tulevan Windowsin palvelinversiosta. Vinkkejä tarjotaan muun muassa pc-hygienian ylläpitoon.

Takaisin ylös

Tietokone 9/2011

Lehden uusimmat numerot ovat vain tilaajien luettavissa. Vanhemmat numerot ovat vapaasti kaikkien luettavissa.

Voit myös ostaa Tietokoneen digilehden.

IT-työpaikkailmoitukset

TTL ry
Pieni kirjapuoti
Takaisin ylös