Google Chrome Linux 4.0

Googlen vikkelä selain Linuxille

Google Chrome Linux 4.0
Toimituksen arvosana
5/5 tähteä
Käyttäjien arvosana
keskiarvo 4/5 tähteä (25 ääntä)
Käyttöjärjestelmä
Linux
Lisenssi
Freeware
Latauskerrat
694 latausta
Tiedostokoko
12,58 Mt

Googlen Chrome -selain on herättänyt suurta kiinnostusta nopeutensa ansiosta. Moni Linux-käyttäjä pettyi viime vuonna, kun hakukoneyhtiö ilmoitti Linux-version myöhästyvän pitkälle tulevaisuuteen.

Aivan huonosti ei sentään käynyt: Google esitteli Chromen Linuxille vain reilu vuosi alkuperäisen julkaisun jälkeen. Linux-versio on edelleen beetavaiheessa, mutta toimii silti erinomaisen ripeästi. Vakaudessa on vielä parantamisen varaa: parin päivän testisession aikana selain kaatui muutaman kerran.

Chromen suurin etu on nopeus, joka korostuu yhtiön omia nettipalveluja käytettäessä. Esimerkiksi Gmail ja Google Maps toimivat huomattavasti pirteämmin kuin muilla selaimilla. Selain myös käynnistyy huomattavasti Firefoxia nopeammin.

Yksinkertainen käyttöliittymä jakaa mielipiteitä. Se ei miellytä kaikkia, mutta selkeyden ansiosta Chromea voi suositella huoletta myös aloitteleville Linux-käyttäjille.

Linux-beeta perustuu Chromen neljännen version koodipohjaan. Sen ansiosta Linux-versiossa on mukana myös tuleviin Windows-versioihin luvattu tuki laajennuksille.

Tällä hetkellä Gooogle tarjoaa valmista asennuspakettia selaimesta Debian- Ubuntu, Fedora- ja Opensuse-jakeluille.

Kategoria: Selaimet
Arvostele softa
Lähetä Tulosta Tilaa RSS-syöte
Takaisin ylös Takaisin ylös
Takaisin ylös
RSS

Softaesittelyt

TTL ry
Pieni kirjapuoti
Takaisin ylös