Odotettu videochat "mesen" Mac-versioon
(18 ääntä)
Microsoftin suositun Messenger-pikaviestintäohjelman Mac-versio on laahannut pahasti Windows-julkaisun perässä. Yksi iso puute on ollut videochatin puuttuminen ohjelmasta. Versio 8 tuo kaivatun ominaisuuden myös kotikäyttäjille. Innokkaimmat pääsevät kokeilemaan toimintoa ohjelman testiversiolla.
Microsoft on luvannut videotukea Messengerin Mac-versioon jo pitkään. Viime vuonna ilmestyneellä 7-versiolla on voinut soittaa videopuheluita, mutta vain yritysverkoissa. Vaihtoehtoinen Amsn-ohjelma on tukenut videochatia jo pidemmän aikaa, mutta toimivuus on ollut epävarmaa.
Julkisena testiversiona julkaistu Messenger 8 sisältää vihdoin videochatin ja yhteensopivuuden uusimman Windows-version, Windows Live Messenger 2009:n kanssa.
Videochat toimi kokeilussamme ongelmitta sekä Mac-versioiden, että Mac-version ja Windows 7:ssa toimineen Windows Live Messengerin välillä. Messenger tunnisti Macin sisäisen Isight-kameran, yhteys syntyi nopeasti. Ääni ja videokuva toimivat sulavasti.
Kyseessä on kuitenkin testiversio ja ohjelmassa on joitakin puutteita. Tiedostojen siirto ei onnistu, ja tekstichatissa näkyy vain kysymysmerkki kirjoittajan kuvan kohdalla.
Molemmat toiminnot ovat olleet Messengerissä aiemmin, mutta testiversiossa ne eivät jostain syystä toimi.
Muuten ohjelma on kuitenkin käyttökelpoinen ja houkutteleva päivitys. "Mese" on erityisen suosittu pikaviestintäohjelma Suomessa, joten helppokäyttöinen ja varmatoiminen videochat-yhteys on todella tervetullut ominaisuus Mac-versioon.
Messenger 8 toimii vain Intel-Maceissa. Ladattavana on ohjelman suomenkielinen versio.









