Äänen- ja videonkäsittelyn monitoimipaketti
(3 ääntä)
Ohjelmassa yhdistyvät äänen ja videon käsittely ja toistaminen sekä musiikin kopiointi cd-ääniraidoilta suoraan kiintolevylle. Myös cd-r- ja cd-rw-levyjen poltto-ohjelma on liitetty samaan pakettiin. Blaze hallitsee sellaisenaan yli parikymmentä ääni- ja videoformaattia, kuten cd-ääniraidat, mp3, wma, suosiotaan kasvattava ogg vorbis, avi, mpeg ja wmv. Melkein kaikkien formaattien välillä onnistuu tiedostojen muuntaminen muodosta toiseen. Tiedostojen muuntaminen formaatista toiseen onnistuu melkein kaikkien kesken. Ohjelma myös hakee musiikkikappaleiden tiedot Internetin cddb- ja cddb2-tietokannnoista. Monille kappaleille löytyvät sanoituksetkin (lyriikat).
Soitin ja samalla ohjelman pääkäyttöliittymä ei ole aivan loppuun saakka viimeistelty, sillä sen kokoa ei voi muuttaa ja näin ollen osa soittolistasta jää ikävästi piiloon. Lisäksi mp3-tiedostojen id3-tageja ei pysty käsittelemään suoraan soittolistassa. Ominaisuus löytyy vähän hankalasti erikseen File(Tiedosto)-valikosta. Muiden työkalujen käyttöliittymä vastaa Windowsin perusstandardia, joten käyttötuntuma on sujuva.
Äänenkäsittelytoiminnolla (Audio editor) pystyy kätevästi avaamaan esimerkiksi avi-videotiedoston ääniraidat ja käsittelemään niitä monin tavoin. Näin vaikkapa omien videoiden äänitysten miksaaminen ja erikoisefektien lisääminen onnistuu kätevästi. ÄÄnet voi myös erotella kokonaan tuettua formaattia olevista videotiedostoista. Tuettujen ääniformaattien lisäksi Blaze Media osaa kaapata mitä tahansa pc:n äänikortin kautta kulkevaa ääntä ja tallentaa sen kiintolevylle halutussa muodossa. Näin esimerkiksi radio- ja tv-kortin, nettiradioiden ja muiden lähteiden äänet saa talteen. Videonkäsittelyssä tärkein toiminto on mahdollisuus muuttaa tiedostoja formaatista toiseen. Myös koonmuutokset, tarkennukset ja monet muut peruskikat onnistuvat.
Cd-poltto-ohjelma ei osaa yhtä paljon temppuja kuin esimerkiksi Nero. Vähempien ominaisuuksien vastineeksi se tarjoaa mahdollisuuden polttaa cd-levyille sekä dataa että ääniraitoja, mikä ei kaikilla varsinaisilla poltto-ohjelmillakaan onnistu. Tiedostoja ei tarvitse erikseen käsitellä levylle poltettavaksi, vaan se onnistuu suoraan Blaze Median tukemista ääni- ja videoformaateista.
Kaikkiaan Blaze Media Pro on aika tavallinen monitoimiohjelma, joka tekee kohtuullisesti vähän kaikkea, muttei mitään yhtä hyvin kuin eri osa-alueiden erikoistuneet ohjelmat. Pelkkään mediatiedostojen toistoon ohjelma on turhan kallis ja raskas, mutta tarjoaa niiden käsittelytoiminnoista tavallisimmat helppokäyttöisessä paketissa.









