Pikaviestintäohjelma sosiaalisten verkkojen tuella
(9 ääntä)
Digsby on pikaviestintäohjelma, joka tukee useita erilaisia viestijärjestelmiä. Microsoftin Live Messenger (MSN) -käyttäjien lisäksi ohjelmalla voi keskustella esimerkiksi Yahoo- ja ICQ-käyttäjien kanssa.
Erikoisuutena Digsbyssä on tuki yhteisöverkostoille. Ohjelmalla voi keskustella Facebook-käyttäjien kanssa web-selainta avaamatta. Se tukee myös esimerkiksi MySpacea, Twitteriä ja Googlen Gmail-sähköpostia.
Digsby on suljetun koodin ohjelma, mutta ainakaan toistaiseksi siitä ei ole julkaistu maksullista, kattavampaa versiota esimerkiksi kilpailevan Trillianin tapaan.
Uusin versio korjaa aiemmista versioista löytyneitä ongelmia palveluiden toimivuudessa. Se lisää myös tuen Facebookin uudistetulle uutissyötteelle, jolloin ohjelman osaa näyttää tutun uutisvirran palvelun nettiselainversion tapaan.
Kehittäjien mukaan uusi versio on mullistunut merkittävästi pinnan alta ja ominaisuuksiltaan. Kaikkia käyttäjiä suositellaan päivittämään tuoreimpaan versioon mahdollisimman pikaisesti. Tuorein versio korjaa myös aiempiin versioihin ilmaantuneita kirjautumisongelmia Microsoftin Live Messenger -palveluun.
Ohjelma on yllättävän kevyt ja toimii hyvin myös hitaammilla koneilla.









