Yhdistä Nokia-matkapuhelin tietokoneeseen.
(14 ääntä)
Ohjelman uusin 7.1 -versio tuo pieniä, mutta kaivattuja päivityksiä. Esimerkiksi puhelimen kalenterin päivitys ja lukeminen onnistuu nyt aiempaa paremmin suoraan ohjelman päävalikosta. Mukana on myös kaivattu tuki yhteystietojen lajitteluun ryhmittäin. Mukana on myös luonnollisesti myös suuri joukku pieniä bugikorjauksia.
Nokia PC Suite tukee puhelimen yhdistämistä tietokoneeseen datakaapelin sekä infrapuna- ja bluetooth-yhteyksien avulla.
Nokia PC Suite mahdollistaa puhelimen tietojen varmuuskopioinnin ja esimerkiksi tietojen synkronoinnin tietokoneen kalenterin kanssa. Näin yrityskäyttäjä voi napata kalenterin kännykkään suoraan esimerkiksi Microsoft Outlookista. Tiedot päivittyvät molempiin suuntiin, joten myös liikkeellä puhelimeen lisätty kokous siirtyy työpöytäkalenteriin.
Ohjelman avulla on myös mahdollista siirtää helposti tietoa puhelimen ja tietokoneen välillä. PC Suite sisältää ohjatut toiminnot esimerkiksi kuvien ja videoiden siirtoon puhelimesta tietokoneelle, musiikin siirtoon tietokoneelta puhelimeen sekä Java-ohjelmien asentamiseen.
Tuoreimpia ominaisuuksia PC Suitessa ovat matkapuhelimen helpompi virittäminen modeemiksi ja puhelimen ohjelmiston päivittäminen.
Uusissa julkaisuissa Nokia on päässyt eroon ohjelmiston pahimmasta mammuttitaudista. Se on tosin edelleen isokokoinen, ja täysi asennus vie yli 250 megatavua kiintolevytilaa. Koodin hiomisen myötä ohjelma ei kuitenkaan enää kaatuile edeltäjiensä tapaan. Toiminta on myös nopeutunut uusien versioiden myötä.
Kaikki puhelimet eivät ole yhteensopivia tuoreimman 7.1-version kanssa. Mikäli omistat vanhemman puhelimen, kannattaa sen yhteensopivuus tarkastaa Nokian www-sivuilta.









