Suositun kuvankäsittelyohjelman uudistunut painos
(1 ääntä)
Paint Shop Prosta on kehittynyt 15 vuoden historiansa aikana yksi parhaimpia harrastajien kuvankäsittelyohjelmista, johon on kuitenkin tullut myös monia ammattilaisten kaipaamia ominaisuuksia.
Yhdeksäs vaikuttaa alkuun pieneltä päivitykseltä edelliseen nähden. Suurin osa toiminnoista löytyy samasta paikkaa kuin ennenkin, eikä käyttöliittymä ole muutenkaan muuttunut dramaattisesti. Toiminnot rakentuvat useimpien nykyaikaisten kuvankäsittelyohjelmien tapaan kelluvissa valikoissa oleviin työkaluihin. Ratkaisu vaatii sen verran tilaa, että 1024 x 768 pisteen näyttötilaa voi pitää ehdottamna vähimmäisvaatimuksena, ja mieluusti tilaa saisi olla enemmänkin.
Yhdeksäs versiosukupolvi lupaa tuoda tärkeitä parannuksia grafiikan ja kuvankäsittelyn ominaisuuksiin. Kuvankäsittelyn ominaisuudet on suunnattu erityisesti digikameroiden ja kuvanlukijoiden käyttäjille. Uusi versio lupaa poistaa kamerasta tai skannerista tuoduista kuvista kohinaa tarkkuutta vähentämättä, poistaa salaman aiheuttaman taustojen alivaloituksen ja vastaasti kompensoida ylivaloittuneet alueet. Se myös versio tukee useiden valmistajien pakkaamattomia (raw-muotoisia) kuvia suoraan. Lisäksi valkotasapainon, valoituksen ja terävöityksen asetuksia on viilattu.
Art Media -työkalut tuovat parannuksia grafiikan ja valokuvien taiteelliseen käsittelyyn. Valikoima sisältää esimerkiksi akryyli-, liitu-, öljy- ja lyijypiirroksia jäljitteleviä työkaluja. Uusi palettien sekoitustyökalu taas jäljittelee luonnollisten värien sekoittamista keskenään.
PSP 9.0 on taas askeleen raskaampi kuin kahdeksas sukupolvi, mutta toimii silti sulavasti nopeilla nykyaikaisilla koneilla. Hitaiden koneiden omistajien kannattaa kuitenkin etsiä käsiinsä vanhempi versio, jos ei halua käyttöö puolta ajasta odotteluun.
Demoversio on saatavana vain nettiasennuksena, eli sovellus hakee tarvittavat tiedostot Jascin palvelimelta. Ennen asennusta kannattaa huomata, että valmistaja on lisännyt kokeiluversioon wrapping-tekniikan käyttäjien määrän ja sijainnin jäljitykseen.
Tämä on ensimmäinen yhdeksännen Paint Shop Pron huoltopäivitys, joka korjaa ja parantaa ensimmäisen version toimintaa. Saatavana on sekä täysasennus että päivitysversio.









