Personal Video Database

Kätevä ohjelma elokuvatietokannan tekemiseen ja ylläpitoon

Personal Video Database
Toimituksen arvosana
4/5 tähteä
Käyttäjien arvosana
Ei arvosteluja
Käyttöjärjestelmä
Windows XP, Windows 2003 Server, Windows Vista
Lisenssi
Freeware
Latauskerrat
558 latausta
Tiedostokoko
4,74 Mt

Personal Video Database on loistava ja näppärä ohjelma oman elokuvakokoelman hallintaan. Ohjelma mahdollistaa oman elokuvatietokannan helpon ylläpidon, ja esimerkiksi arkistosta löytyvien elokuvien etsimisen päänäyttelijän tai vaikkapa ohjaajan mukaan.

Oman elokuvatietokannan luomisen vaikein osuus on elokuvien tietojen lisääminen. PVD osaa kuitenkin hankkia elokuvien tärkeimmät tiedot nimen perusteella suoraan netin elokuvasivuilta. Käyttäjän huoleksi jää lähinnä omien lisätietojen, kuten hyllypaikan, arvosanan tai lisäkommenttien kirjaaminen.

Tietokantaan on helppo lisätä myös digitaalisessa muodossa olevia kotivideoita, sillä ohjelmalle voi syöttää myös suoraan esimerkiksi tiedostopalvelimelta löytyvän videon hakemistopolun, kuvanlaadun, käytetyn pakkaustavan ja tiedostokoon.

Elokuvien lisäksi ohjelma tukee myös tv-sarjoja, joista voi kirjailla kuvauksia myös jaksojen tarkkuudella. Valmiista tietokonnasta on mahdollista tehdä kattavasti hakuja. PVD sisältää myös pienen kirjastosovelluksen, jolla lainatuista elokuvista on helppo pitää kirjaa.

Kategoria: Elokuvat ja TV
Arvostele softa
Lähetä Tulosta Tilaa RSS-syöte
Takaisin ylös

Lukijoiden kommentit 0 kommenttia

Kirjaudu sisään kommentoidaksesi.
Takaisin ylös
Takaisin ylös
RSS

Softaesittelyt

Avoimien ohjelmistojen käyttö - Katso tapahtuman videoidut esitykset
Pieni kirjapuoti
Takaisin ylös