Suosittu musiikkipalvelu kehittyy
(60 ääntä)
Ruotsalainen Spotify on noussut nopeasti erittäin suosituksi musiikin suoratoistopalveluksi. Palvelu on saatavana Suomessakin maksutta mainoksia vastaan ja kuukausimaksullisena palveluna paremmalla äänenlaadulla.
Rahapussia raottamalla pääsee myös eroon ohjelman mainoksista. Lisäetuna ovat mobiiliversiot esimerkiksi Applen iPhoneen ja Nokian älypuhelimiin. Maksamalla saa oikeuden myös musiikin toistoon offline-tilanna, ilman verkkoyhteyttä.
Spotifyn Windows-ohjelma on suhteellisen kevyt toisto-ohjelma. Moderni käyttöliittymä on helppokäyttöinen ja yksinkertainen. Kappaleiden haku on helppoa. Musiikkia voi kuunnella vaikka teemoittain järjestettyinä soittolistoina.
Tuorein versio sisältää uusia, yhteisöllisiä ominaisuuksia. Musiikkikappaleita voi jakaa Facebookissa ja Twitterissä aiemman Last.fm-palvelun lisäksi.
Uuden version myötä ohjelmaan voidaan lisätä myös paikallisia, omalla tietokoneella olevia kappaleita. Mukana on suora tuki kirjaston tuontiin iTunesista sekä Windows Media Playeristä.
Spotifyn käyttö edellyttää rekisteröitymistä ja joko kutsua tai maksullisen palvelun hankintaa. Ohjelman tuoreimmat versiot ovat entisestään tiukentaneet yhteistyötä sosiaalisen median kanssa. Nyt tuettuna ovat myös mediasoittimet ja Android-puhelimet, joihin ostetun musiikin voi synkronisoida suoraan ohjelmasta.









