Monipuolinen mediakeskusohjelmisto päivittyi
(44 ääntä)
Vaikka kaupat ovat nykyään täynnä valmiita htpc-koneita, harrastelijat haluavat edelleen koota laitteistonsa itse. Laitteiston lisäksi yksi eniten mediatoiston ja htpc:n käytön sujuvuuteen vaikuttava tekijä on käytettävä mediakeskusohjelmisto.
Alun perin Microsoftin modatuille Xbox-konsoleille kehitetty Xbmc Media Center on täysiverinen multimediaohjelmisto, joka peittää haluttaessa alkuperäisen käyttöjärjestelmän alleen liki täydellisesti. Käyttöjärjestelmällä ei ole väliä, sillä Xbmc Media Centerin käyttöliittymä on kaunis ja selkeä.
Xbmc Media Center sisältää omat osionsa valokuvien, musiikin ja videon katseluun. Soitinominaisuudet ovat monipuoliset, ja myös teräväpiirtoinen sisältö toistuu jouhevasti, tehokkaalla laitteistolla ajettuna.
Valmiiden soittolistojen lisäksi listojaan voi luoda itse. Ohjelma hakee musiikin esimerkiksi jaetulta verkkolevyltä tai Itunesin kirjastosta.
Kymmenes versiosukupolvi tuo mukanaan monipuolisemman tuen käyttäjien tekemille lisäosille. Erillisten pikkuohjelmien avulla ohjelmiston toimintoja on mahdollista monipuolistaa. Lisäpalikoita on toistaiseksi tarjolla rajoitetusti, mutta niiden määrän ennistetaa kasvavan nopeasti.
Käyttöliittymä on tuoreimmassa versiossa uudistunut, sillä oletusulkonäkö on vaihdettu uuteen. Näyttävä ulkoasu päihittää tuntuvasti esimerkiksi Microsoftin Windows Media Centerin.
Windowsin lisäksi Xbmc on saatavilla Linuxille ja Mac OS X:lle. Ohjelmasta on myös boottaava, cd-levyltä tai muistitikulta toimiva versio.









