Käyttäjä

Googlelta tulossa oma tabletti

Googlen tänään käynnistyvillä kehittäjäpäivillä nähdään Googlen nimiin brändätty uusi tablettilaite, jonka hinta on painettu tarkoituksellisen alas. Laitteen valmistaa Asus ja käyttöjärjestelmänä on uusin Android-versio, eli Jelly Bean.

Lue juttu

Vastaukset 26 vastausta

Käyttäjä

Tuossa hintaluokassa voisi kiinnostaa.

Käyttäjä

Ehdottomasti kiinnostaa tuolla hinnalla. Huhujen mukaan julkaisu olisikin vihdoin tänään.

Ihmetyttää vain, löytyykö tämän jälkeen vielä iPadille ja muille kalliimmille tableteille ostajia. Perusteita on ainakin vaikea löytää kun näin edullisesti saa esim. iPadiin verrattuna paremman käytännön suorituskyvyn (tegra 3 pienemmällä resolla), nfc:n ja rampauttamattoman käyttiksen.

Käyttäjä

Vaikuttaa ihan kivalta ... lelulta.

Käyttäjä

Seppä on oikeassa. Windows-tabletit ovat sitten niitä ikäviä leluja.

Käyttäjä

Loppujen lopuksi aikas täydellisen oloinen tabletti (ainoat miinukset tulevatkin HDMI-liitännän puuttumisesta ja ilmeisestikkään ei ole SD-kortti paikkaakaan?) mutta 7 tuuman koko on juuri passeli, mukavan kokoinen että viitsii mukanakin kantaa ja yksi tablettien suurin turhake on poistettu, taka-kamera. En ole koskaan nähnyt kenenkään ottavan tabletillaan kuvia, GTab10.1:n kameraa kokeilin silloin kuin laitteen ostin, mutta mitään oikeaa käyttöä sillä ei ole sillä kameran tarpeeni tulee täyteen puhelimellani.

Jos hinta on suunnilleen tuo Suomessakin niin alkaa olla Tabini taru lopussa, sillä tuo vaikuttaa todella mielenkiintoiselta! :)

Käyttäjä

"Ihmetyttää vain, löytyykö tämän jälkeen vielä iPadille ja muille kalliimmille tableteille ostajia. Perusteita on ainakin vaikea löytää kun näin edullisesti saa esim. iPadiin verrattuna paremman käytännön suorituskyvyn (tegra 3 pienemmällä resolla), nfc:n ja rampauttamattoman käyttiksen."

Suurempi, korkearesoluutioinen näyttö ja "it just works" riittänevät Applelle vielä tovin. Ei liene sattumaa että Google lähtee kilpailemaan pienemmässä kokoluokassa Samsungia ja Kindleä vastaan ja jättää kehäkohtaamisen Applen kanssa vielä tuonnemmaksi.

Toki tuohon hintaan tällaiselle nörtille erittäin kiinnostava lelu, mutta tähänastisten android kokemusten perusteella en kyllä lähtisi suosittelemaan peruskäyttäjälle. Tosin eihän sitä tiedä vaikka tuo 4.1 olisi nyt sitten aivan eri planeetalta kuin ICS? ICS piti tosin myös olla ihan eri planeetalta... ja 2.3... ja 2.2...

Käyttäjä

Laitetta tullaan myymään miljoonia.Hyvä verrokkia amazonin kindleen. Kokoluokkansa ja hintansa puolesta vertaansa vailla ja vielä päälle suorituskyky jolla pärjää juurikin vallanmainiosti.
Aikalailla tulee märkää rättiä microsoftin suuntaan.

Käyttäjä

¤io¤_anonymoys:
"Laitetta tullaan myymään miljoonia.Hyvä verrokkia amazonin kindleen. Kokoluokkansa ja hintansa puolesta vertaansa vailla ja vielä päälle suorituskyky jolla pärjää juurikin vallanmainiosti."

Googlella on vain kaksi ongelmaa.
Sillä ei ole tukkureiden kanssa jakelukanavia eikä operaattoreiden kanssa valmiita sopimuksia. Puhumattakaan että Googlella ei ole omia kauppoja.
Googlen on aloitettava tyhjästä joka ei ihan helppoa ole.
Toinen ongelma on nykyiset Android tablettivalmistajat jossa nyt Google hyppää heidän varpailleen ja heistä tulee kilpailijoita.

Saas nähdä kuinka kauppa käy, mutta oma ennustukseni on ettei nouse kovin nopeasti korkealle jos ollenkaa.

Hintansa puolesta kyllä kokeilemisen arvoinen.

Käyttäjä

Loistavaltahan tuo Nexus 7 vaikuttaa.

Jos tässä lähitulevaisuudessa tablet tulee hankittua niin takuuvarmasti Nexus 7 on sellainen.

Uskoisin, että kuluttajat ovat jo saaneet tarpeekseen iPadista ja sen ylimielisistä käyttäjistä.

Uudet tuulet puhaltelevat.

Käyttäjä

"Uskoisin, että kuluttajat ovat jo saaneet tarpeekseen iPadista ja sen ylimielisistä käyttäjistä."

Avaisitko uteliaalle vähän sitä mekanismia joka saa kuluttajan kyllästymään jonkun tietyn laitteen käyttäjäkuntaan johtuen heidän ylimielisyydestään. Kuinka se ilmenee ja miten se vaikuttaa? Voit referoida vaikka itseäsi.

Käyttäjä

"...Googlen nimiin brändätty uusi tablettilaite, jonka hinta on painettu tarkoituksellisen alas."

Eli myydään tappiolla jotta kukaan suostuisi ostamaan...ok, kiva. Googlella on kyllä varaa tehdä ilmaisia laitteita ja ohjelmistoja tukemaan sitä varsinaista liiketoimintaa. Noin saa kätevästi kerättyä lisää lampaita katraaseen.

@Keijo Räävi:
"Uskoisin, että kuluttajat ovat jo saaneet tarpeekseen iPadista ja sen ylimielisistä käyttäjistä.

Uudet tuulet puhaltelevat."

Ainakaan minä en ole kohdannut kuin tyytyväisiä iPadin käyttäjiä, jotka hoitavat laitteella monenlaisia asioita, työ, pankki, viihde, ym ym. mihin aiemmin käyttivät tietokonetta. Helppo, hetivalmis ja saatavilla oleva monipuolinen laite, joka vain toimii paremmin kuin kilpailevat laitteet.

Kuluttajat ovat saaneet tarpeekseen ylimielisistä ja liian ahtaaseen villapaitaan puetuista (laita tähän vaikkapa Android)-only-tyyppisistä fanaatikoista ja LInuxnatseista jotka kertovat sinulle mitä mieltä sinun tulee olla, jos laite- tai ohjelmistoasioista on kyse.

Käyttäjä

ZeiZei
Hyvä -hyvä -bravooo!

Käyttäjä

Hmm... Windows tabletit on jätettä tähän verrattuna.

Käyttäjä

"Eli myydään tappiolla jotta kukaan suostuisi
ostamaan...ok, kiva. Googlella on kyllä varaa tehdä
ilmaisia laitteita ja ohjelmistoja tukemaan sitä varsinaista
liiketoimintaa. Noin saa kätevästi kerättyä lisää lampaita
katraaseen."

Mites tämä eroaa Nokian WP strategiasta?

Käyttäjä

"Mites tämä eroaa Nokian WP strategiasta?"

Ai miten....no vaikkapa siten että se WP on Nokialle kohtalon kysymys ja juurikin se oleellinen tulonlähde. Google voisi heitellä noita lättyjään vaikkapa huvin vuoksi ja puoli-ilmaiseksi sinne tänne ja silti ei tuntuisi missään.

Käyttäjä

eli Nokian strategiana on "kohtalon kysymys".
Olisikohan kannattanut valita joku muu strategia? ( kuten 1,5 vuotta siiten moni totesi)

Käyttäjä

Kyllä,ostoskoriin uuden läppärin kera taitaa osua myös sampan galaxy tab 2 10.1, täyttää kaikki omat vaatimukset ja enemmänkin.3 minuuttia ylimääräistä aikaa löytyy omasta kalenterista root-kirjoitus oikeuksien haltuunottoon jos bloat-softat rupee nyppii liikaa, tai kun tulee tarvetta tehdä laitteella mitä itse haluaa.

Käyttäjä

Jussi Jussinen:
"Eli myydään tappiolla jotta kukaan suostuisi ostamaan."

JJ voipi kertoa laitteesta aiheutuneen kulurakenteen ja kustannukset, koska tietää googlen myyvän sitä tappiolla.

Käyttäjä

SubiDuu Turbo Nelekku
"Hmm... Windows tabletit on jätettä tähän verrattuna."

Mihin tämä perustuu? kokemuksia ko. tabletista? käyttänyt kauankin?

Käyttäjä

@kermit

" Googlella on vain kaksi ongelmaa.
Sillä ei ole tukkureiden kanssa jakelukanavia eikä operaattoreiden kanssa valmiita sopimuksia. Puhumattakaan että Googlella ei ole omia kauppoja.
Googlen on aloitettava tyhjästä joka ei ihan helppoa ole.
Toinen ongelma on nykyiset Android tablettivalmistajat jossa nyt Google hyppää heidän varpailleen ja heistä tulee kilpailijoita".

Hyvinhän nämä nexus kännykätkin on tulleet kauppoihin, lähes joka pulju niitä myy, miksei myös heidän nexus tablettiaan ???

Kirjaudu sisään keskustellaksesi.
Takaisin ylös

Juttukommentit

TTL ry
Pieni kirjapuoti
Takaisin ylös