Käyttäjä

iPhonea myyty viisi vuotta

Applen uuteen nousuun johdattaneen iPhonen myynti alkoi tasan viisi vuotta sitten. Jo ennen myyntiin tuloaan iPhonen ulkonäkö kuitenkin siivitti lennokkaitakin arveluita.

Lue juttu

Vastaukset 28 vastausta

Käyttäjä

Mikä tämän uutisen pointti oli?

Käyttäjä

Eiköhän samantein julisteta tämä päivä kansalliseksi vapaapäiväksi ja liputuspäiväksi?

Käyttäjä

Uutisen pointti ja varoitus on:
huipulle pääsee 5 vuodessa ja
myös huipulta alas.

Käyttäjä

Nokian syöksylasku alkoi samoihin aikoihin ja reilussa vuodessa puljun markkina-arvosta 80% katosi savuna ilmaan.

Mahtaakohan näillä kahdella asialla mitään tekemistä keskenään?

Käyttäjä

Charles Darwinin kehitti evoluutioteorian, sinä Guru olet myöhässä.

Käyttäjä

"ja hänen viimeiseksi jäänyt teoksensa käsitteli kastematojen vaikutusta maaperään"

Tarpeeksi kun kaivetaan reikiä niin perustuksetkin murtuvat.
(-Myyrät syövät kastematuja).

Käyttäjä

Viisi vuotta ja aivan suotta.

Innovaatioita ei nimeksikään. Pelkkää patenttisotaa.

Käyttäjä

@Keijo Räävi:

"Viisi vuotta ja aivan suotta.

Innovaatioita ei nimeksikään. Pelkkää patenttisotaa."


Höpöhöpö, kaipa se nyt jotain innovatiivisuudesta osoittaa kun lähestulkoon kaikki kilpailevat laitteet, ohjelmistot ja palvelut kloonaavat pää punaisena ja ihan Simona Applen tuotteita ja designia, Canonicalia myöten...

Käyttäjä

Ei iPhonessa ainakaan ole kopioitavaa. Kaikki it-ammattilaiset suosivat Androidia tai jopa Windows Phonea.

Käyttäjä

Kyllä iPulju on hieno iFirma kun on keksinyt iPatentoida kaikenlaista iSontaa.

Käyttäjä

iPhone kosketusnäyttöineen on vain lelu ja hetkessä ohimenevä muoti-ilmiö
- Nokia 2007

Käyttäjä

Ja kauankos ms luureja on ollut myynnissä? On antanut menestys odotuttaa sillä rintamalla.

Käyttäjä

"Ei iPhonessa ainakaan ole kopioitavaa. Kaikki it-ammattilaiset suosivat Androidia tai jopa Windows Phonea."

HEHHEH HAHHAH! :D

Itse olen ohjelmistofirmassa töissä, ja meillä on ihmisillä Androideja ja iPhoneja melko tasapäin, Windows Phoneja ei oikeastaan yhtäkään.

Käyttäjä

"Ei iPhonessa ainakaan ole kopioitavaa. Kaikki it-ammattilaiset suosivat Androidia tai jopa Windows Phonea."

HEHHEH HAHHAH! :D

Itse olen ohjelmistofirmassa töissä, ja meillä on ihmisillä Androideja ja iPhoneja melko tasapäin, Windows Phoneja ei oikeastaan yhtäkään.

Käyttäjä

Vai on Peräpukama oikein ohjelmistofirmassa töissä:D

Käyttäjä

@P.Bisse:
"Kyllä iPulju on hieno iFirma kun on keksinyt iPatentoida kaikenlaista iSontaa."

Niin mut kun jos yli ziisus Torvaldskin tykkää siitä yli iKaiken, niin ei voi olla tekemättä johtopäätöstä, että se on parasta iPatentoitua iSontaa mitä ylipäätänsä on olemassa. Ihan pakko noudattaa tuollaisen iGurun esimerkkiä ja käyttää itsekin, äfter all, iPatentoidulla iSonnalla on kirjoitettu thö merkittävintä kernel koodia ihan iSimona...

Käyttäjä

Kyllä JJ on aivan pihalla.
Torvalds (ilmeisesti tarkoitit Linus) ei ole mikään Applefani, tiedoksesi.

Käyttäjä

Kai Sinä J.J. olet idolisi esimerkin mukaan vaihtanut iRautaan Linuxin käyttöjärjestelmän?

Käyttäjä

"Vai on Peräpukama oikein ohjelmistofirmassa töissä:D"

Juu, teen Linux- ja Windows-softaa. Mitäs itse teet? :)

Käyttäjä

Myymi, kyl se on, fanittaa ihan iSimona kun käyttelee aivan täböllä ja vesi kielellä Applen iPatentoimaa teknologiaa. Myös softia.

Ja P.Bisse, tottakai Linyksella on dual-bootti tai jopa multibootti käytössä...myös OS X kaikilla herkuilla, tietenkin. Varmaan Windossiakin salaa käyttelee. Sitä kerneliä se Linuksi vääntää, tietenkin, sikabuginen kun kehitysvaiheessa on, virtuaalikoneessa ennen kuin uskaltaa päästää oikean raudan kimppuun.

En mä nyt itse niin hullu olisi että boottaisin Linuxin oikeasti mun loistavaan iRautaan....mitä järkeä!? Vaihtaa mersuun trabantin moottori? Linux kuule sopii virtuaalikoneeseen niin kuin musti koppiin! Koiralle koiran paikka.

Kirjaudu sisään keskustellaksesi.
Takaisin ylös

Juttukommentit

TTL ry
Pieni kirjapuoti
Takaisin ylös