HP tukevoittaa asemaansa palvelinmarkkinoilla
HP on säilyttänyt johtoasemansa Suomen x86-palvelinten markkinoilla ja peräti tukevoittanut sitä. Tämä käy ilmi tutkimuslaitos IDC:n kokoamista toisen vuosineljänneksen tilastoista. Kaikkien valmistajien yhteenlasketuista myyntiluvuista näkyy, että näiden palvelinten myynti kokonaisuudessaan on laskenut vuoden takaisesta.
Viime vuoden toisella neljänneksellä Suomessa myytiin noin 7500 x86-palvelinta, tänä vuonna tuhatkunta vähemmän. Lähes ainoana on kappalemääräistä myyntiään onnistunut kasvattamaan HP, jonka markkinaosuus kohosikin 41 prosentista niukasti yli 50 prosenttiin.
Kakkossijalla oleva IBM sen sijaan menetti asemiaan, sen osuus kakusta kutistui runsaasta 23 prosentista 17 prosenttiin. Kolmosena pysyi Dell. Senkin kappalemääräinen myynti laski, mutta markkinaosuus kasvoi silti 12:sta 14 prosenttiin.
Tukevasti tuplaytimellä
HP on juuri julkistanut sarjan seuraavan sukupolven Proliant- ja Bladesystem-palvelimia, jotka käyttävät Intelin tuoreimpia tuplaytimellisiä Xeon-suorittimia. AMD:n tuplaytimellisillä suorittimilla varustetut mallit tulevat markkinoille hieman myöhemmin.
"Loikka neljännestä sukupolvesta tähän viidenteen on suurempi kuin aikoinaan kolmannesta neljänteen", yritysjärjestelmien tuotemarkkinointipäällikkö Marko Rinne kertoo.
Uusien suorittimien tuoman tehonlisäyksen ja energiansäästön lisäksi Rinne nostaa esiin nykyaikaiset kiintolevyt ja muistit. Muistit ovat täysin puskuroituja (DDR2 Fully Buffered Dimms). Kiintolevyissä on siirrytty 3,5-tuumaisista levyistä pienempiin 2,5-tuumaisiin SAS-levyihin. Kun vahoja levyjä saatiin yhden räkkiyksikön palvelimeen kaksi, uusia mahtuu samaan tilaan kuusi.
Rinnakkaisteknologiasta on sarjateknologiaan, mikä nopeuttaa esimerkiksi raid-järjestelmien toimintaa tuntuvasti.








