Nettipokerin ja uhkapelien kiistat tulivat EU:hunkin

Päinvastainen linja kuin Yhdysvalloissa
Nettipokerin ja uhkapelien kiistat tulivat EU:hunkin

EU komissio on ottanut uhkapeleihin täysin vastakkaisen kannan kuin Yhdysvallat, joka kielsi esimerkiksi netin vedonlyönnin ja nettipokerin viime viikolla kokonaan. EU komissio uhkaa nyt oikeustoimilla jäsenmaita, jotka estävät ulkomaisten uhkapelipalvelujen toiminnan. Suomikin on saanut virallisen kyselyn, mutta Sisäministeriön mukaan asian on todettu olevan EU-lakien mukaisessa kunnossa.

Komissio on nyt lähettänyt kolmelle jäsenmaalle kyselyt siitä, millä perusteilla maat kieltävät ulkomaisten uhkapelipalvelujen toiminnan maassa. Kyselyt ovat saaneet Ranska, Itävalta ja Italia. Tämän vuoden huhtikuussa samanlaiset kirjeet lähetettiin Suomelle, Tanskalle, Saksalle, Unkarille, Hollannille ja Ruotsille.

Italia ja Ranska ovat ottaneet kovan linjan netin uhkapeliä ja esimerkiksi nettipokeria vastaan. Ranskan poliisi esimerkiksi pidätti syyskuussa Monacossa kaksi Itävaltalaisen Bwin-uhkapelipalvelun johtajaa. Manfred Bodner ja Norbert Teufelberger pääsivät vapaaksi vasta 300 000 euron takuusummaa vastaan.

Lainsäädäntö vetää kahteen suuntaan

EU-lainsäädäntö on uhkapelien kohdalla hieman ristiriitainen. Toisaalta palvelujen täytyisi EU:n sisällä pystyä liikkumaan vapaasti maasta toiseen, myös internetin kautta.

Mutta uhkapelien kohdalla EU-tuomio-istuimet ovat antaneet yksittäisille maille luvan rajoittaa toimintaa, kunhan se täyttää tietyt ehdot. Ehtojen mukaan netin uhkapelejä saa rajoittaa, jos toimet ovat "tarpeellisia, oikeassa suhteessa haittoihin, ja ne eivät ole syrjiviä."

Suomi on Sisäministeriön mukaan vastannut EU komission huhtikuiseen kyselyyn toteamalla, että Suomen tapauksessa ehdot täyttyvät. Toimet ovat ministeriön mukaan tarpeellisia uhkapelin haittojen ehkäisyyn, ja kaksi muutakin ehtoa täyttyvät.

Lähetä Tulosta Tilaa RSS-syöte
Takaisin ylös

Lukijoiden kommentit 0 kommenttia

Kirjaudu sisään kommentoidaksesi.
Takaisin ylös
Takaisin ylös
RSS

Uutiset

TTL ry
Pieni kirjapuoti
Takaisin ylös