Apple kurittaa hakkereita Iphone-myyntirajoituksilla
Apple on asettanut entistä selvästi tiukemmat rajat Iphone-puhelinten myynnille. Esimerkiksi käteisellä puhelinta ei saa, ja määrärajoitukset estävät hamstrauksen. Rajoituksiin on kaksi syytä.
Rajoitukset astuivat voimaan uutistoimisto AP:n mukaan jo viime viikon lopulla. Ostajan täytyy maksaa puhelin nyt pankki- tai luottokortilla. Rajoituksen tarkoitus on ilmeisesti helpottaa sen seuraamista, ettei sama henkilö hamstraa suuria määriä puhelimia.
Puhelinten myyntimäärä on rajoitettu kahteen puhelimeen ostajaa kohden.
Riittävyys ja hakkeroinnin esto syynä
Rajoituksiin on kaksi syytä. Apple kertoo AP:lle, että ensinnäkin yhtiö haluaa varmistaa, että puhelimia todella riittää vuoden lopun myyntipiikkiä varten.
Todennäköisesti paljon tärkeämpi syy on kuitenkin estää puhelinten päätyminen jobbareille, jotka hakkeroivat puhelimet auki ja myyvät ne edelleen. Tällaisen kaupan osuus on paljastanut viime viikkoina hämmästyttävän suureksi. Joidenkin arvioiden mukaan jopa 250 000 Iphone-puhelinta olisi murrettu auki Applen suojauksista ja AT&T:n verkosta.
Asialla on sekä Applelle että AT&T:lle suuri taloudellinen merkitys. AT&T maksaa osan puhelimen hinnasta, joten se kärsii suuret tappiot sen verkosta pois hakkeroiduista puhelimista. Myös Apple kompensoi puhelimen hintaa operaattorilta kuukausittain saatavilla maksuilla, joten hakkeroidut puhelimet aiheuttavat Applellekin suuria menetyksiä.








