Digikameroiden tähtihetki 2010

Kamerakännyköistä ei uhkaajiksi
Digikameroiden tähtihetki 2010

Digikameroiden menekki kasvaa vauhdikkaasti vuodesta toiseen vielä jonkin aikaa, ennustaa tutkimuslaitos IDC. Se arvelee kysynnän kääntyvän alamäkeen vuoden 2010 jälkeen, koska markkinat ovat tuolloin jo kameroita tulvillaan. Niiden uskotaan kuitenkin säilyttävän hyvin asemansa kamerakännyköiden ahdistelusta huolimatta.

Digikamerakaupan vuosittainen kasvu arvioidaan 8 prosentiksi. Tämän mukaan tänä vuonna maailmalla myydään peräti 114 miljoonaa kameraa. Vuodesta 2010 ennustetaan kameramyynnin huippuvuotta. Tämän jälkeenkin laadukkaampien ja kalliimpien kameroiden kysyntä kasvaa, mutta pokkarimyynti kääntyy alamäkeen.

Siihen asti kasvua vauhdittavat niin siirtyminen filmistä digikuviin, edellisten sukupolvien kameroiden päivittäminen modernimpiin sekä halu hankkia useampi kuin yksi kamera. Jos kasvu-uralla halutaan pysyä, valmistajien on kiinnitettävä huomiota erityisesti Venäjän, Kiinan ja Latinalaisen Amerikan markkinoihin.

IDC luottaa pelkästään valokuvaukseen tehtyjen laitteiden pitävän pintansa kisassa kamerakännyköitä vastaan: "Uskomme kameroiden pärjäävän paremmalla kuvanlaadulla, käyttäjät turvaavat mieluummin kameraan kuin kännykkään ikuistaessaan muistamisen arvoisia hetkiä ja tapahtumia. Kännyköistä tulee yhä enemmän multimedia-viihdelaitteita."

Tagit: Digikamera
Lähetä Tulosta Tilaa RSS-syöte
Takaisin ylös

Lukijoiden kommentit 0 kommenttia

Kirjaudu sisään kommentoidaksesi.
Takaisin ylös
Takaisin ylös
RSS

Uutiset

TTL ry
Pieni kirjapuoti
Takaisin ylös