Effi jakoi Isoveli-pilkkapalkintonsa kolmelle
Effin halituksen jäsen ja HIIT:n tutkija Herkko Hietanen luki palkintoraadin perustelut voittajille julkistustilaisuudessa eilen.
Electronic Frontier Finland ry (Effi) on myöntänyt Isoveli-palkinnot kolmessa sarjassa tahoille, jotka ovat yhdistyksen mielestä rohkeimmin loukanneet kansalaisten yksityisyyttä ja sananvapautta. "Voittajat" ovat pääministeri Matti Vanhanen (kesk.), Nokia ja Euroopan parlamentti.
Yksilösarjan kyseenalaisen tittelin voittanut pääministeri Matti Vanhanen osoitti raadin mielestä huonoa esimerkkiä Muhammed-kiistassa ja yrittäessään hillitä viranomaisia kritisoivaa keskustelua.
"Vanhanen on johdonmukaisesti kehottanut kansalaisia luottamaan viranomaisiin sokeasti ja ilman minkään näköistä valvontaa tai vastuuta, ja tukahduttanut kansalaiskeskustelun keskeneräisistä asioista. Lisäksi hän meni pyytelemään anteeksi Muhammed-pilakuvien julkaisua", luki voittajan perustelut Effin hallituksen jäsen Herkko Hietanen julkistustilaisuudessa.
Yksilösarjan finaaliin kilpailuraati valitsi kaksi muutakin ehdokasta. Ensimmäinen oli keskustelualueiden ennakkovalvontaa ehdottanut ja Effin mielestä myös rajoittamista ajanut valtionsyyttäjä Mika Ilman.
"Hän olisi halunnut laajentaa sääntelyn koskemaan myös irc- ja pikaviestipalveluita, ja osoittaa käsittämätöntä suhteellisuuden tajua. Onneksi tämä sitten jäi taka-alalle ja ihmiset saivat puhuttua Mikalle järkeä", totesi Hietanen.
Kolmas ehdokas oli viestintäministeri Suvi Lindén (kok.). "Hän on ajanut sähköistä äänestämistä kuin käärmettä pyssyyn välittämättä erinäisistä varoitteluista siitä, että tekniikka ei ole vielä valmis."
Myös Supo sai maininnan
Julkisen sektorin sarjan finalistit olivat Supo ja Euroopan parlamentti. Suojelupoliisi on Effin mukaan kiihkeästi vastustanut parlamentaarista valvontaa ja pyrkinyt pysymään viranomaisvalvonnan ulkopuolella.
"Suojelupoliisi on myös pyrkinyt lisäämään yksityisyydestä piittaamatonta valvontaa, pitänyt yllä salamyhkäisiä listoja, vuoroin vuotanut niitä ja vuoroin ketterästi piilotellut niitä", sanoi Hietanen.
Julkisen sektorin sarjan voitti Euroopan parlamentti, joka hyväksyi teletietojen tallennuksen direktiivin.
"Palkinto siis matkaa EU-parlamenttiin, joka on teletietojen tallennusdirektiivin osalta osoittanut piittaamattomuutta alan eri toimijoiden ajattelusta, säätänyt lainsäädännön joka vaikuttaa yksityisyyttä loukkaavasti ja samalla nostaa puhelumaksuja kuluttajille."
Yksityisen sektorin sarjan voiton vei Nokia. "Se oli valmistelemassa omaa lainsäädäntöä Lex Nokiaa, jossa työnantajille suurena joukkona annetaan mahdollisuus valvoa, mitä työntekijät tekevät työaikanaan ja myöskin työajan ulkopuolella työnantajan tietokoneilla selvittämällä missä työntekijät liikkuvat ja kenen kanssa ne kommunikoivat."
Raadin perusteluissa siteerattiin oikeusministeriön lausuntoa tästä niin sanotusta "urkintalaista", jonka mukaan laki ei täyttäisi Suomen oikeusjärjestyksen vaatimuksia, eikä säännösten suhdetta muuhun lainsäädäntöön olisi toteutettu asiallisesti.
Iltapäivälehdet Iltalehti ja Ilta-Sanomat olivat ehdolla, koska ne ovat raadin mielestä ajaneet oman etunsa vuoksi kyttäyskulttuuria ja kehottaneet lukijoita valvomaan julkkiksia ja raportoimaan heidän tekemisiään lehdistölle.
Kolmas ehdokas yksityisessä sarjassa oli Sony BMG, joka yritti rajoittaa piratismia ja saada tietoa tuotteidensa käyttäjistä asentamalla tietokoneisin rootkit-viruksia.
Ei vain risuja
Tilaisuudessa jaettiin myös myönteinen palkinto yksityisyyden ja sananvapauden puolesta työtä tehneelle.
Positiivinen Winston Smith -palkinto perusoikeuksien puolustamisesta myönnettiin Kaltio-lehden ex-päätoimittajalle Jussi Vilkunalle ja taiteilija Ville Rannalle sananvapauden puolustamisesta Muhammed-piirrosten julkaisemisessa.
Muut ehdokkaat olivat ohjelmistopatenttien ja teletunnistetietojen ylilyöntejä vastaan kampanjoinut EU-parlamentin jäsen Piia-Noora Kauppi (kok.) sekä yksityisyyden suojan ja ihmisoikeuksien puolesta toiminut professori Martin Scheinin Helsingin yliopistosta.
Effin Isoveli-palkinnon voittajaksi saattoi tehdä ehdotuksia yhdistyksen nettisivujen kautta. Palkintoraadin muodostivat professori Tere Vadén Tampereen yliopistosta, sähköisen äänestämisen asiantuntija Harri Hursti, Linus Torvaldsin isä ja toimittaja Nils Torvalds, professori Reetta Toivanen, vasemmistoliiton puheenjohtaja Martti Korhonen sekä dosentti ja internet-guru Arto Karila.
Herkko Hietanen kertoi, että voittajille ilmoitettiin asiasta edellispäivänä sähköpostitse. Isoveli-palkintojen voittajia ei nähty tilaisuudessa, mutta heidän puolestaan nähtiin Effin omat tulkinnat.
Taiteilija Ville Ranta haki myönteisen tunnustuksen sananvapauden puolustajana.








