Hiihtäjille nopeat 3g-yhteydet
Elisa on laajentanut 3g-verkkoaan Lapin matkailukeskuksissa. Ensi viikolla 3g-peitto paranee niin Muonion Olostunturissa kuin Levin ympäristössäkin.
Alkuvaiheessa 3g-palveluita voi hyödyntää Olostunturin hotelli- ja mökkialueella. Kittilän Levillä peittoa on laajennettu niin, että 3g-verkko kattaa nyt myös Kittilän lentoaseman, sekä Levin hiihtokeskuksessa etelärinteen ja ns. gondolirinteen alueet.
Pohjoisen lomakeskuksista Elisan 3g-verkko kattaa Levin, Ylläksen, Pyhän, Luoston, Saariselän, Rukan, Oloksen ja Iso-Syötteen alueet. Myös Koli, Tahko, Rokua, Himos, Vuokatti, Messilä ja Sappee ovat Elisan 3g-verkon piirissä.
Elisan arvion mukaan Suomessa on tällä hetkellä käytössä jo 350000 3g-palvelupakettia. Elisan verkossa välitetty dataliikenne moninkertaistui vuoden 2006 aikana, ja esimerkiksi mobiili-internetin käyttö on yli kolminkertaistunut viime keväästä lähtien.
Elisalla on koko 3g/hsdpa-verkossaan nopea 1 megabitin datanopeus, ja kysytyimmissä kohteissa maksiminopeus on kaksi megabittiä sekunnissa. Kuluvan vuoden aikana Elisa kaksinkertaistaa 3g-tukiasemiensa määrän, ja arvioi verkon kattavan 110 paikkakuntaa vuoden 2007 lopussa.








