Kasvi arvostelee Ruotsin televakoilua
Vihreiden kansanedustaja Jyrki Kasvi arvostelee voimakkaasti Ruotsin puolustusvoimien aikeita kuunnella maan läpi kulkevaa teleliikennettä. Tietokone-lehti kertoi tiistaina. että jopa 90 prosenttia tietoliikenteestä Suomesta ulkomaille menee Ruotsin kautta.
Arvion Ruotsiin Suomesta suuntautuvasta tietoliikenteestä esitti Viestintäviraston tietoturva- ja verkkoyksikön johtaja Timo Lehtimäki
"Ruotsin uusi porvarihallitus on unohtanut kaikki länsimaisen oikeusvaltion keskeiset periaatteet. Perustavanlaatuiset kansalaisoikeudet joutuvat kyseenalaisiksi tietoyhteiskunnan heikon tuntemuksen takia. Päättäjiä vaivaa digiharha - heti kun hankkeeseen liittyy tietokone tai internet, sitä pidetään
lähtökohtaisesti epäilyttävänä ja valvottavana", Jyrki Kasvi tykittää tiedotteessaan.
Vihreiden mielestä Ruotsin lakialoite on äärimmäinen esimerkki tiukentuvasta kansalaisten valvonnasta. Vihreät pelkäävät, että päättäjien asiantuntemattomuus ja vainoharhaisuus uhkaa rajata kansalaisoikeuksia pysyvästi.
Vihreissä myös ihmetellään, miksi sähköpostien avaaminen ja valvonta eivät herätä samanlaisia tunteita kuin perinteisten kirjeiden avaaminen.
"Tietoyhteiskuntaa koskeva lainsäädäntö ei ole teknistä näpertelyä, vaan se määrittelee uuden aikakauden tiedon vapauden reunaehdot. Lopputuloksena häämöttää Isoveli valvoo -yhteiskunta", vihreiden kansanedustaja Jyrki Kasvi ja puolueen varapuheenjohtaja Ville Niinistö sanovat.
Päivitetty klo 13.57, Niinistön titteli korjattu.
Televakoilun taustalla on Ruotsin puolustusvoimien viestitiedustelusta vastaava Försvarets radioanstalt (FRA).








