LG-Google-kännykät tulevat

Blogi-, haku- ja karttasovellukset
LG-Google-kännykät tulevat Google Maps on saatavana java-sovelluksina kännyköihin. Yhtiöllä on mobiiliversiot myös haku- ja sähköpostipalveluistaan.

Korealainen elektroniikkavalmistaja LG Electronics ja hakuyhtiö Google aloittavat yhteistyön, jonka ansiosta Googlen palveluita ja sovelluksia tulee esiasennettuna LG:n kännyköissä. Sovellusten odotetaan tulevan ainakin 10 kännykkään vielä tänä vuonna.

Googlen kännykkäsovelluksista tärkein on haku, joka integroidaan valittuihin LG:n kännyköihin omaksi käyttöliittymän kuvakkeekseen. Google Maps taas on kartta- satelliittihakuohjelma, joka tuo tällä hetkellä Yhdysvalloissa myös ajantasaiset tiedot liikenneruuhkista.

Gmail-sovellus mahdollistaa Googlen sähköpostin käyttämisen, ja Blogger-sovelluksella taas kuvien ja tekstin julkaisu onnistuu weblogiin.

Sovelluksista ei ole mitään erityisesti uutta, sillä vastaavaa on tarjottu useimmille java-kännyköille jo pitkään. Tiedotteen merkitys onkin se, että hakukoneyhtiöt, kännykkävalmistajat ja operaattorit vääntävät kättä siitä, kenen hakukonetta ja muita palveluita kännyköissä käytetään.

Yhteistyön myötä yhtiöt aikovat markkinoida yhteistyössä LG-Google-kännyköitä

LG-Google-kännykät tulevat
Tagit: Google, LG
Lähetä Tulosta Tilaa RSS-syöte
Takaisin ylös Takaisin ylös
Takaisin ylös
RSS

Uutiset

TTL ry
Pieni kirjapuoti
Takaisin ylös