Linuxista isot säästöt suomalaiskoululle
Linux kiinnostaa Suomessa erityisesti julkishallintoa, joka taistelee tiukkojen budjettien ja vanhentuvan välineistön kanssa. Suoraman koulu Kangasalla vaihtoi osan koneista Linuxiin, koska varaa päivittämiseen ei ollut, eikä suorituskyky enää riittänyt edes Windowsin virustorjunnalle.
Tietokone-lehden syyskuun numerossa perehdytään Linuxin näkymiin työasemissa.
Suoraman koulussa on Linuxia käytössä kahdessa tietokoneluokassa, joissa on molemmissa 15 Linux-työasemaa. Linux-jakeluksi valittiin kevyt Centos. Vanhoissa koneissa ei ole kiintolevyjä, vaan ne käynnistyvät palvelimen kautta.
Koululla ei ollut varaa päivittää koneita uusien Windowsien vaatimusten mukaisiksi, joten rahapulassa etsittiin muita keinoja pidentää laitteiden käyttöaikaa. Idea Linuxin kokeilusta saatiin yhden oppilaan isältä. Koulun palvelimen ylläpito ulkoistettiin paikalliselle yrittäjälle.
Koululaiset tallentavat työnsä Jyväskylän yliopiston ylläpitämään Pedanet-verkkoon, ja työt ovat käytettävissä verkossa mistä tahansa web-selaimella.
"Toivomme että Linuxia pystyisi laajentamaan muihinkin kouluihin. Jos koulumme ulkoistaisi tämän päätelaitteiden määrän, se maksaisi Windows-maailmassa 25 000 euroa, emmekä saisi sillä summalla kuin puolet nykyisestä määrästä", sanoo peruskoulunopettaja Kari Veijola. Veijola laskee koulun säästävän 70 prosenttia tietokonekuluista Windowsiin verrattuna.
Myös Novell maajohtaja Kim Aaltonen sekä pc-valmistajat kertovat jutussa Linuxin kysynnästä työasemissa.
Artikkeli Linuxin tuoreista näkymistä työasemissa on luettavissa kokonaisuudessaan juuri ilmestyneessä Tietokone-lehden syyskuun numerossa (TK 10/2007).








