Poliisi vaitonainen dvd-suojausjutun tutkinnasta
Viime keväänä syytteet hylättiin niin sanotussa organisoidun keskustelun jutussa käräjillä, kun css-suojausta ei katsottu teknisesti tehokkaaksi toimenpiteeksi. Juttu etenee hovioikeuteen ja keskusrikospoliisi yrittää hankkia uutta aineistoa. Useita henkilöitä on kutsuttu kuultavaksi asiassa.
Komisario Pertti Taavela keskusrikospoliisin Helsingin-yksiköstä myöntää, että asiaa tutkitaan yhä. Hän ei kuitenkaan halua tässä vaiheessa kertoa, kuinka monia epäiltyjä on tai mistä heitä epäillään. Tietokone-lehden tietojen mukaan useita keskustelijoita on kuitenkin kutsuttu kuultavaksi epäiltynä tai todistajina eri puolilla Suomea.
1. tammikuuta 2006 voimaan astunut tekijänoikeuslaki kieltää välittämästä organisoidusti tietoja kopiosuojausten toiminta- ja kiertämistavoista, Tämä voi koskea esimerkiksi cd- ja dvd-levyjä, maksu-tv-kanavia tai muita sähköisiä palveluita.
Juttu perustui pienen porukan kampanjaan, jossa ilmoitettiin käytävän sähköpostilistan välityksellä "organisoitua keskustelua suojakeinojen kiertämisestä". Tämän jälkeen keskustelijat ilmiantoivat itsensä poliisille.
Helsingin käräjäoikeus ei katsonut dvd-elokuvien css-suojausta laissa tarkoitetuksi vahvaksi tekniseksi toimenpiteeksi, jota ei saisi kiertää. Helsingin kihlakunnansyyttäjä Kukka-Maaria Kankaala ei kuitenkaan tyytynyt tuomioon, vaan ilmoitti vievänsä asian hovioikeuteen.








