Rehtori tuomiotta piratismijutussa
Maailmalla melkoista huomiota herättänyt piratismijuttu siperialaisen kyläkoulun rehtoria vastaan on päättynyt rehtorin kannalta iloisesti. Venäläistuomari hylkäsi syytteet, Eweek kertoo. Rehtorin tapaus nousi otsikoihin, kun Neuvostoliiton entinen presidentti Mihail Gorbatshov vetosi hänen puolestaan Bill Gatesiin. Myös Vladimir Putin on puolustanut rehtoria.
Rehtori oli ostanut koululleen tietokoneita, joissa käytettiin luvattomia Microsoftin ohjelmistoja. Venäjä on yrittänyt viime aikoina hangata nahastaan piratismin suojasataman leimaa, joten rehtori joutui tuomiolle. Häntä uhkasi aluksi pahimmillaan viiden vuoden tuomio siperialaisella vankileirillä, lopulta syyttäjän vaatimus kutistui noin sadan euron sakkoihin.
Syyttäjän mukaan rehtori oli asentanut koneisiin Windowsin ja Officen piraattiversiot, puolustuksen mukaan ne oli koneisiin asennettuna jo ostettaessa. Oikeudessa kuultu asiantuntija todisti, että ohjelmistot oli asennettu koneisiin vasta lähes vuosi niiden hankinnan jälkeen.
Juttua käsitellyt tuomari hylkäsi syytteet ja näki rikostutkinnan turhaksi, koska piti Microsoftin kärsimiä vahinkoja merkityksettöminä. Hän ei ottanut kantaa rehtorin syyllisyyteen.








