Romaani syntyy wiki-talkoilla

Penguin kutsuu kirjoittajia osallistumaan
Romaani syntyy wiki-talkoilla

Brittikustantaja Penguin on avannut wikin, jossa kaikki halukkaat voivat osallistua yhteisen romaanin kirjoittamiseen. Se haluaa testata, voiko avoimen koodin ohjelmistokehityksessä hyväksi osoittautuneita malleja soveltaa myös taiteen luomiseen. Eilen alkanut kokeilu oli perjantaiaamuun mennessä tuottanut tekstiä kuuden luvun verran.

"Ohjelmistokehtys tapahtuu harvoin tyhjiössä. Avoimen koodin malli on osoittanut yhteistyön voiman, kun virheet korjataan ja ideat jalostuvat. Myös tieteessä vuorovaikutus on avainasemassa. Haluamme kokeilla, toimiiko tällainen myös kirjoittamisessa", kustantaja selittää.

Hankkeen nimeksi on valittu komeasti A Million Penguins. Sen on suunniteltu kestävän muutaman kuukauden. Alustana on Mediawiki, jota myös Wikipedia käyttää. Yhteistyökumppanina on Leicesterissä toimiva yliopisto.

Kirjoittaminen edellyttää rekisteröitymistä. Oman tekstin luomisen lisäksi osallistujilla on mahdollisuus aidossa wiki-hengessä muokata toisten aiemmin kirjoittamia osuuksia. Penguin sanoo, että tekstejä ei moderoida eikä suodateta ennen niiden ilmestymistä kirjaan, mutta kustantaja pidättää sentään itsellään oikeuden poistaa sopimattomiksi katsomansa hengentuotteet.

Romaani lähtee liikkeelle siitä, että Iso-Tony tilaa puhelimitse pepperonipizzan, jota ei aio maksaa.

Tagit: -
Lähetä Tulosta Tilaa RSS-syöte
Takaisin ylös Takaisin ylös
Takaisin ylös
RSS

Uutiset

TTL ry
Pieni kirjapuoti
Takaisin ylös