Youtubea syytetään mafia-touhusta poistoissa
Huippusuosittu videopalvelu Youtube ja viihdeyhtiöt ovat ilmiriidassa yhtiön uuden poistopolitiikan tiimoilta. Youtube on kehittänyt tekniikkaa, jolla esimerkiksi televisio-ohjelmista luvatta kopioidut pätkät voidaan löytää, mutta viihdeyhtiöiden mielestä sen jakelussa noudatetaan lähinnä mafian toimintatapoja.
Mafiakuvauksen esitti nimettömänä viihdeyhtiön edustaja uutistoimisto Reutersille. Syytöksen takana on se, että Youtube ei aio laittaa työkaluaan vapaaseen jakeluun. Sen saavat vain yhtiöt, jotka tekevät sopimuksen Youtuben kanssa sisällön jakelusta.
Tekijänoikeuksia yhdistetään bisnekseen
Esimerkiksi yhteisöpalvelu Myspace, jota voidaan pitää eräässä mielessä Youtuben kilpailijana, on kehittänyt samanlaisen apuohjelman. Sitä kuitenkin jaetaan kaikille halukkaille viihdeyhtiöille, olipa yhtiö Myspacen asiakas tai ei.
Viacom-yhtiön edustaja sanoi Reutersille, että Youtuben politiikka, jonka mukaan tekijänoikeuksia puolustetaan vain jos kyseessä on liiketoimintasuhde, ei voida mitenkään hyväksyä.
Youtuben mukaan kyseessä ei ole täysin automaattinen työkalu, vaan Youtuben puolelta vaaditaan aina työtä. Siksi yhtiö haluaa jaella työkalua vain yhteistyön osana.
Aiemmin tässä kuussa Viacomin ja Youtuben neuvottelut jakelusopimuksesta kariutuivat, ja Viacom vaati heti 100 000 luvattoman videopätkän poistamista Youtubesta.








