Kiinalaiset aloittivat 4g-testauksen
(Päivitetty 15.2.2008 klo 18:56. Otsikkoa korjattu. Kiinalaiset testaavat, mutta eivät Kiinassa.)
Kiinan viranomaiset eivät vieläkään ole myöntäneet 3g-lisenssejä operaattoreille, mutta China Mobile ryhtyy jo testaamaan neljännen sukupolven lte-tekniikkaa. Operaattori liittyy Vodafonen ja Verizonin yhteisiin testeihin, jotka toteuttaa Verizon Wireless.
China Mobile on massiivinen gsm-operaattori, sillä sen tilaajamäärä lähentelee jo 400 miljoonaa. Se halajaa käyttöönsä 3G-taajuuksia, jotta voisi rakentaa wcdma-verkon nopealla aikataululla.
Ongelmia Kiinalle on aiheuttanut maan oman 3g-standardin eli td-scdma-tekniikan testien pitkittyminen. Tällä hetkellä arvioidaan, että tekniikka olisi valmista kaupalliseen starttiin Pekingin olympialaisiin mennessä. Oletettavaa on, että viranomaiset jakavat taajuudet operaattoreille viimeistään kesän aikana, aloittaen td-scdma-operaattoreista.
Verizon Wireless ilmoitti marraskuun lopulla valinneensa lte:n tulevaisuuden mobiiliverkkojensa tekniikaksi. Päätöstä pidettiin yllättävänä, koska Verizonin mobiiliverkot ovat tähän asti perustuneet Qualcommin cdma-tekniikkaan. Laitetoimittajaksi Verizon nimesi tuolloin LG:n, Samsungin, Motorolan, Nokia Siemens Networksin sekä Ericssonin.
Lte-testeissään Verizon ja China Mobile aikovat testata sekä tekniikan aikajakoista (TDD) että taajuusjakoista (FDD) versiota. Tarkoituksena on selvittää mahdollisimman tehokas tapa toteuttaa lte-verkko eri olosuhteissa ja eri taajuusympäristöissä, jotta esimerkiksi toiminta rinnakkain olemassa olevien mobiiliverkkojen kanssa olisi mahdollisimman mutkatonta.
(Prosessori)








