Tekes rahoitti kehitystä ja tutkimusta 469 miljoonalla

Nokian osuus oli 12,8 miljoonaa
Tekes rahoitti kehitystä ja tutkimusta 469 miljoonalla

Tekes rahoitti viime vuonna 469 miljoonalla eurolla yritysten, yliopistojen, korkeakoulujen ja tutkimuslaitosten tutkimus- ja kehitysprojekteja. Yli 2000 projektin kokonaislaajuus oli 924 miljoonaa euroa.

Eniten tutkimusrahoitusta sai aiempien vuosien tapaan Nokia, jonka osuus oli 12,8 miljoonaa euroa. Seuraavaksi eniten elektroniikka-alan yrityksistä sai tietoliikennetekniikkaa suunnitteleva Tellabs (2.7 Me) ja kolmanneksi puolijohdeteollisuuden polymeerejä Espoossa valmistava Silecs (2,6 Me).

Teollisuusautomaatiota tekevä Metso Automation sai viime vuonna Tekesiltä 2,3 miljoonaa euroa, elektroniikan suunnitteluyritys Elektrobit 2,1 ja turkulainen kaapelitelevisio- ja laajakaistajärjestelmiä valmistava Teleste 1,8 miljoonaa euroa.

VTI Technologiesin MEMS-anturipiirien tutkimusta tuettiin 1,2 miljoonalla eurolla ja toukokuussa amerikkalaiselle On2 Technologiesille myytyä oululaista Hantroa yli miljoonalla eurolla. Saman summan sai Oulussa myös toimiva Nethawk Oy mobiiliverkkojen testereiden kehittämiseen.

Tekes tuki sähkövoimajätti ABB:n suomalaistutkimusta viime vuonna miljoonalla eurolla. WLAN-paikannusjärjestelmiä valmistavaa Ekahau sai 840 000 euroa. GPS-tekniikkaa kehittävä Fastrax Oy sai puolestaan 790 000 euroa ja Nokian entinen Tetra-yksikkö eli EADS Secure Networks 687 000 euroa.

Vantaalainen Thermo Fisher Scientific Oy sai Tekesiltä 730 000 euroa ja Iissä toimiva anturienvalmistaja Detection Technology Oy 659 000 euroa.

Uudenlaisen älytrukin kehittänyt Rocla Oyj sai Tekesiltä kehitysprojekteihinsa puoli miljoonaa euroa. Saman summan sai myös Vaasassa sähköverkon varoittimia valmistava Vamp.

Kajaanissa autotietokoneita valmistava Sunit sai Tekesiltä 482 000 euroa. Toiseen suuntaan rahoja lähetti tuotannolisen toimintansa Suomessa lopettanut Perlos, joka joutui palauttamaan Tekesille viime vuonna runsaat 200 000 euroa aiemmin maksettuja tukia.

Tekesin yrityksille maksama tutkimus- ja kehitysrahoitus vuonna 2007 on koottuna netissä (pdf). (Prosessori)

Tagit: Tekes
Lähetä Tulosta Tilaa RSS-syöte
Takaisin ylös

Lukijoiden kommentit 0 kommenttia

Kirjaudu sisään kommentoidaksesi.
Takaisin ylös
Takaisin ylös
RSS

Uutiset

TTL ry
Pieni kirjapuoti
Takaisin ylös