Asuksen "kuusnepa" myöhästyy jälleen

Näyttö vaihtuu parempaan
Asuksen "kuusnepa" myöhästyy jälleen

Asuksen odotettu Eee Keyboard -tietokone viivästyy edelleen. Ensimmäisen kerran jo alkuvuonna esitelty laite piti alun perin saada kauppoihin kesällä, ja vielä syksyllä yhtiö lupasi toimitusten alkavan lokakuussa. Viimeisen tiedon mukaan näppäimistökone ehtii kauppoihin vasta ensi vuonna.

Eee Keyboard on herättänyt jo etukäteen runsaasti mielenkiintoa omintakeisen muotoilunsa ansiosta. Kokonainen netbook-tietokoneiden tekniikkaan perustuva tietokone on rakennettu näppäimistön sisään. Laite muistuttaa idealtaan legendaarista Commodore 64 -kotitietokonetta.

Viimeisiä teknisiä virittelyjä

Laitteen myöhästyminen on monille laitetta odottaneille kuluttajille huono uutinen. Kärsivällisyys kenties kuitenkin palkitaan, sillä Asus on ilmoittanut hiovansa laitteen teknisiä ominaisuuksia.

Suurimmat muutokset kohdistuvat laitteen viiden tuuman kosketusnäyttöön, jonka tyyppi vaihtuu resistiivisestä kapasitiiviseksi. Kapasitiivinen näyttö tunnistaa usean kosketuksen ja on ensin imainittua tuntoherkempi. Muutoksia tehdään myös laitteen wlan-antenniin, jonka pitäisi uudistuksen jälkeen toimia huomattavasti aiempaa paremmin.

Tilaa Tietokone-lehti

Tagit: Asus, Eee Keyboard
Lähetä Tulosta Tilaa RSS-syöte
Takaisin ylös

Lukijoiden kommentit 0 kommenttia

Kirjaudu sisään kommentoidaksesi.
Takaisin ylös
Takaisin ylös
RSS

Uutiset

TTL ry
Pieni kirjapuoti
Takaisin ylös