Google avaa Waven tänään

Viestinnän mullistaja?
Google avaa Waven tänään

Google aikoo mullistaa verkkoviestinnän uudella Wave-palvelullaan, jonka sanotaan yhdistävän sähköpostin, pikaviestit ja wiki-tyyppisen dokumenttien käsittelyn samaan pakettiin. Ensimmäisen kerran Wavesta puhuttiin viime keväänä, ja nyt on edetty laajempaan testaukseen. Palvelu avataan nopeasti kasvavalle testikäyttäjien joukolle tänä iltana.

Halukkaat ovat voivat käydä ilmoittautumassa testaajaehdokkaiksi Waven webbisivulla. BBC:n mukaan palvelu avataan tänään klo 18 Suomen aikaa 100 000:lle kutsun saaneelle testaajalle, joista kukin saa kutsua mukaan viisi ihmistä.

google wave lev 200

Kaikelle kansalle Wave aukeaa ensi vuoden alussa.

Internet Exploreria sorsitaan

Kehittäjät kuvailevat Wavea viestinnän ja yhteistyön työkaluksi. Kimmokkeen sen rakentamiseen antoi oivallus, että netin tärkein viestintäväline on edelleen sähköposti, joka on ollut käytössä jo 20 vuotta.

Keskustelu Wavessa sujuu pitkälti pikaviestinten tapaan. Keskustelukumppani näkee tekstin ilmestyvän ruudulle sitä mukaa, kun sormet lentävät näppäimistöllä. Viestit jäävät kuitenkin talteen keskustelun loputtuakin, joten niihin voi palata myöhemmin.

Yhteisöllisyyttä edustaa ominaisuus, jonka ansiosta kuka tahansa keskusteluun osallistunut voi muokata toistenkin kirjoittamaa tekstiä. Muut näkevät muutokset reaaliajassa. Valokuvien jakaminen keskustelijoiden kesken käy helposti vain vetämällä kuvatiedosto Waveen.

Waven luvataan toimivan kaikissa selaimissa – paitsi yleisimmässä, Internet Explorerissa. Tai toimii se siinäkin, jos IE:hen asentaa Googlen Chrome Frame -lisäosan. Tätä taas Microsoft ei suosittele, päinvastoin. Googlen mukaan IE-toimimattomuudelle on teknisiä syitä, joiden voittamiseksi tehdään kiivaasti töitä.

Lähetä Tulosta Tilaa RSS-syöte
Takaisin ylös Takaisin ylös
Takaisin ylös
RSS

Uutiset

TTL ry
Pieni kirjapuoti
Takaisin ylös