Google viimeistelee pilvitallennuspalvelua
Googlen huhutaan tekevän viimeisiä viilauksia pilvitallennuspalveluunsa, jonka on tarkoitus kilpailla suosituksi nousseen Dropboxin kanssa. Google Driveksi nimettyä palvelua on odoteltu jo jonkin aikaa. Alun perin idea oli esillä jo vuonna 2007.
Julkaisun lähenemisestä kertoi ensimmäisenä Wall Street Journal, jonka mukaan Googlea lähellä olevat lähteet kertoivat palvelun julkaisun olevan vain viikkojen tai korkeintaan muutaman kuukauden päässä. Google itse ei myöntänyt huhua todeksi, mutta ottaen huomioon Dropboxin ja muiden samankaltaisten palveluiden suosion, olisi ihme jos Google ei haluaisi upottaa omaa lusikkaansa samaan soppaan.
Driven tuloa on ennusteltu jo viime syksystä alkaen, jolloin huhut palvelun ilmestymisestä seuraavan vuoden kuluessa saivat tuulta siipiensä alle.
Ilmaista tallennustilaa
Google Drive noudattaisi samaa perusajatusta kuin muutkin pilvitallennuspalvelut. Sen käyttäjä voi tallentaa ja ladata miltä tahansa palvelua tukevalta laitteelta tiedostoja pilveen. Näin tiedostojen siirto esimerkiksi mobiililaitteiden ja tietokoneiden välillä helpottuu.
Googlen palvelun kerrotaan olevan peruskäytössä ilmainen niin yksityisille kuin yrityksille. Lisää tallennustilaa kaipaavilta Google kuitenkin lähteiden mukaan tulisi rokottamaan pientä maksua.
Alustavien tietojen mukaan ilmaista tallennustilaa olisi tarjolla kahden gigatavun verran. Pulittamalla 10 tai 20 dollarin maksun kuukaudessa, nousisi tila puolestaan 50 tai 100 gigatavuun.
Yhtiö ei ole ensimmäistä kertaa käynnistelemässä samankaltaista palvelua, sillä yhtiön sisällä puhuttiin jo vuonna 2007 ”G Drive” -palvelusta, jossa ihmiset voisivat tallentaa musiikkia, kuvia ja muuta dataa verkkoon. Palvelu kuitenkin kuopattiin, mikä varmasti jäi harmittamaan Googlea – varsinkin kun yhtiössä nähtiin, miten myös Apple iCloud -palvelullaan ja Microsoft Live SkyDrivellaan kaappasivat osan pilvitallennuksesta itselleen.








