Outo ilmiö: Verkkoliikenteen kasvu hyytyi

Outo ilmiö: Verkkoliikenteen kasvu hyytyi Ficixin puheenjohtaja Jorma Mellin.

Verkkoliikenne on kasvanut vuodesta toiseen reippaasti. Niinpä se tekikin muualla, mutta ei Suomessa – täällä kasvu oli viime vuonna selvästi muuta Eurooppaa vaisumpaa.

Tietoja verkkoliikenteen määrän kehittymisestä on tilastoinut Suomen ip-yhdysliikennepiste Ficix, joka ylläpitää kolmea internetin juurinimipalvelinta.

Ficixin kautta välitetty liikenne kasvoi viime vuoden aikana vaivaiset 8 prosenttia, vaikka se on aiemmin kirjattu kaksinumeroisin luvuin. Esimerkiksi kasvu vuodesta 2007 vuoteen 2008 oli noin 25 prosenttia.

"En usko kasvun heikentymisen jäävän pysyväksi. Valokuidun suhteellinen osuus laajakaistaverkoissa on edelleen nousussa, ja markkinoille ilmaantuneet viihdeliittymät vaativat suurempaa kapasiteettia. Tämän tulisi heijastua myös yhdysliikenteeseen", analysoi Ficixin puheenjohtaja Jorma Mellin analysoi.

Suomen ohella yhtä vaatimatonta kasvua koettiin Aasiassa, mutta muualla mentiin eteenpäin paljon vauhdikkaammin. Euroopassa verkkoliikenne kasvoi viime vuonna keskimäärin 77 prosenttia ja Yhdysvalloissa 63 prosenttia. Koko maailman kasvuprosentti oli 46.

Lähetä Tulosta Tilaa RSS-syöte
Takaisin ylös Takaisin ylös
Takaisin ylös
RSS

Uutiset

TTL ry
Pieni kirjapuoti
Takaisin ylös