Pilvi on täyttä pilvee yhä monille

Pilvi on täyttä pilvee yhä monille

Suomi ei näytä olevan edelläkävijä ainakaan pilvipalvelujen käytössä, kertoo tutkimus, jonka Microsoft kumppaneineen on teettänyt Marketvisiolla. Maailmanlaajuisesti pilvipalveluita käyttää 74 prosenttia yrityksistä, Suomessa 64.

Tutkimusta varten haastateltiin neljääkymmentä suomalaista TOP 100 -yritystä edustavaa it- ja liiketoimintapäättäjää.

Yhdeksi syyksi muita vaisumpaan pilveen siirtymiseen arvioidaan sitä, että yritykset Suomessa on pitkälti jo ulkoistaneet perus-it:n. Siksi pilvipalveluiden ei enää uskota tuovan lisähyötyjä.

Jos yritykset eivät innostu pilvipalveluista, työntekijät saattavat omin päin ryhtyä käyttämään kuluttajille tarkoitettuja palveluita, varoittaa maajohtaja Petri Ketola Avanadelta, joka on yksi tutkimuksen tilaajista.

Tietohallinto jarruttaa

”Pilvipalvelujen arkipäiväistymisen suurin syy on se, että kuluttajasovellukset ovat opettaneet työntekijöitä vaatimaan laadukkaita ja vaivattomia palveluja. Jos työnantaja ei kykene tarjoamaan tarkoituksenmukaisia työvälineitä, työntekijät etsivät sopivat välineet itse ja usein ilmaisten pilvipalveluiden joukosta. Veikkaan että monella tietotyöläisellä on esimerkiksi tiedostojen synkronointipalveluja käytössään, vaikka yrityksen tietoturvapolitiikka kieltäisi ne”, Ketola arvelee.

Vastaajilta kysyttiin, ketkä ovat suurimpia hidastajia pilvipalvelujen käyttöönotolle. 60 prosenttia nimesi talon sisäisen it-osaston.

Pilvipalvelut houkuttelevat yrityksiä eniten siksi, että niillä uskotaan saatavan säästöjä. Kakkossijalle pilven odotetuista eduista nousee niiden nopea käyttöönotto. Työnteon tehostuminen jää selvästi näiden kahden motivaattorin taakse. Tämän pohjalta päätellään, että saavutettavissa olevista hyödyistä pitää kertoa aiempaa selkeämmin.

Lähetä Tulosta Tilaa RSS-syöte
Takaisin ylös Takaisin ylös
Takaisin ylös
RSS

Uutiset

TTL ry
Pieni kirjapuoti
Takaisin ylös