PlayStationin murtokoodi vapaaseen levitykseen
Sonylle tuli hätä käteen, kun loppukesästä levisi tieto siitä, että yksi sen rahasammoista, PlayStation3-pelikonsoli, on onnistuttu murtamaan. Asiaan tartuttiin mahdollisimman nopeasti oikeuden keinoin. Sony voitti taistelun, mutta ehti siinä välissä hävitä sodan.
Oikeutta käytiin tällä viikolla Australiassa, kertoo muun muassa BBC.
Oikeuden vaakaan otettiin puntaroitavaksi PS3Jailbreak-nimellä tutuksi tullut usb-palikka. Sen avulla PlayStationin suojaukset oli mahdollista kiertää ja ajaa konsolissa mitä tahansa siinä toimivaa ohjelmaa.
Tämä koskee myös pelien laittomia kopioita eli hakkerointi avasi konsolin piratismille. Sonya tällainen ei tietysti miellytä lainkaan, sillä se kerää konsolitulonsa pelien lisenssimaksuista, ei itse laitteen myymisestä.
Australialainen oikeusistuin kielsi perjantaisella päätöksellä murtoihin käytettävän usb-palikan myymisen ja levittämisen maassa. Sony hakee vastaavanlaisia kieltoja muuallakin.
Kiellon pohjaa kuitenkin nakertaa tehokkaasti se, että murtokoodin tekijät antoivat luomuksensa päivää ennen kieltoa vapaasti levitettäväksi avoimena koodina. Eli se vaeltaa nyt vapaana internetissä, josta sitä ei saada pois minkäänlaisella oikeuden määräyksellä.








