Tietotekniikka mullistaa urheilukisat

It-toimittaja Atos visioi tulevaisuuden olympialaisia
Tietotekniikka mullistaa urheilukisat

Maailman katseet ovat olleet jo jonkin aikaa suuntautuneet varsin tiiviisti Lontooseen olympialaisten takia. Tarjolla onkin ollut herkkupaloja, kuten sunnuntainen 100 metrin finaali. Tulevaisuudessa kilpailut voivat saada aivan erilaisen luonteen, povaa kisojen it-toimittaja Atos. Esimerkiksi urheilijoiden ei tarvitsisi matkustaa lainkaan kisakaupunkiin.

Visioita esitellään tulevaisuutta luotaavassa Ascent at London 2012 -tutkimusraportissa, jossa tähtäin on asetettu vuoteen pääasiassa 2020.

Raportissa ennustetaan, että urheilijat voisivat tempaista suorituksensa missä tahansa, kisapaikalla huhkisivat reaaliajassa hologrammit. Tiedä sitten, mitä tuo kisatunnelmalle tekisi, jos aidon Usain Boltin sijasta jousta virittelisi maalilinjan jälkeen näennäis-Bolt. Ehkäpä katsojatkin voisivat lähettää hologramminsa katsomoon, niin kenenkään ei tarvitsisi rasittaa itseään matkustamisen vaivoilla?

Hieman realistisemmalta vaikuttaa ennustus, että tv-katsojat voisivat seurata tapahtumia haluamastaan näkökulmasta, vaikkapa kilpailijan silmin. Katsomoissa voisi olla jokaisella oma näyttöruutu, joka tekisi piippuhyllyn paikoistakin eturivin veroisia.

Raportti visioi myös älyvaatteiden käyttöä urheilijoille sekä uusien urheilutähtien etsimistä sosiaalisen median avulla.

”Urheilun ja teknologian kehitys kulkevat käsi kädessä. Atos on ollut olympialaisissa mukana vuodesta 2002 Kansainvälisen Olympiakomitean it-kumppanina. Osa yhteistyötä on innovoiminen ja villienkin tulevaisuusskenaarioiden esittäminen”, Atosin johtoon kuuluva Gilles Grapinet selittää.

Raportin voi ladata ihmeteltäväkseen firman nettisivulta.

Lähetä Tulosta Tilaa RSS-syöte
Takaisin ylös Takaisin ylös
Takaisin ylös
RSS

Uutiset

TTL ry
Pieni kirjapuoti
Takaisin ylös