USA:ssa pääsee Lumia-jonoon rahalla...

...Belgiassa houkuteltiin ostajia leivoksilla
USA:ssa pääsee Lumia-jonoon rahalla... Lumian myynnin aloitusta vauhditettiin Belgiassa leivosjakelulla.

Microsoft ja Nokia suhtautuvat erittäin optimistisesti Lumia 900:n menestykseen USA:ssa. Tästä kertoo se, että Microsoftin myymälöissä on ryhdytty ottamaan vastaan varauksia ostajilta. Puhelimen saanti ensimmäisten joukossa varmistuu, kun pulittaa 25 taalaa (19 euroa) ennakkomaksua. Tuoreet tilastot osoittavat, että kaksikko aloittaa kapuamisen kohti huippua melkoisen kuopan pohjalta. Belgiassa Lumialle on puolestaan kerätty huomiota jakamalla kansalle leivoksia.

CES-messuilla tammikuussa esitellyn Lumia 900:n myyntiin tulosta tai hinnasta ei kenelläkään ulkopuolisella ole varmaa tietoa. Yleisesti myynnin uskotaan alkavan maaliskuussa.

Hinnastakin on esitetty arvioita. Todennäköisenä pidetään, että se on puristettu todella alas, kenties jopa 99 taalaan (75 euroa) liittymäpaketin mukana. 25 taalan ennakkomaksulla ostaja olisi näin ollen maksanut jo neljänneksen hinnasta. Asiasta kertoo muun muassa The Next Web -verkkojulkaisu.

Käyrä väärään suuntaan

Nokia–Microsoft-kaksikolla on melkoinen kapuaminen, kun ne pyrkivät merkittävään asemaan USA:n älypuhelinmarkkinoilla. ComScoren juuri julkistamien joulukuun kännykkä- ja käyttöjärjestelmätilastojen mukaan Windows Phonen osuus oli 4,7 prosenttia, ja se oli peräti kutistunut syyskuusta noin yhdellä prosenttiyksiköllä.

Symbianin alamäki sen sijaan oli odotettua. Sillä on jenkkimarkkinoista enää 1,5 prosentin osuus. Niinpä ei ole yllättävää, että Nokia ei viiden suosituimman puhelinvalmistajan listalla näy.

Lumia 800 on vähän kerrassaan saatu myyntiin entistä useammissa maissa, viime keskiviikosta alkaen Suomessakin. Myynti alkoi myös Belgiassa, jossa huomiota kerättiin jakamalla kansalle leivoksia rautatieasemilla.

Lähetä Tulosta Tilaa RSS-syöte
Takaisin ylös Takaisin ylös
Takaisin ylös
RSS

Uutiset

TTL ry
Pieni kirjapuoti
Takaisin ylös