Windowsin Metro-käyttöliittymä ei olekaan Metro?
Mikä sieltä tulee?
Tulevan Windowsin laattoihin perustuvaa käyttölittymää, jota on jo uitettu yhtiön muihinkin tuotteisiin, on kutsuttu kaiken aikaa Metroksi. Nyt kun Windows 8:n julkaisu alkaa olla jo nurkan takana, maailmalta kuuluu kummia: Metro ei olisikaan Metro vaan jotakin aivan muuta. Kukaan ei vain kerro tietävänsä mitä.
Asiasta ovat kirjoittaneet useat verkkojulkaisut, muun muassa Cnet. Sen toimittaja on yrittänyt saada vahvistusta ja selitystä käänteelle ja lopulta saanutkin kommentin Microsoftin edustajalta.
”Olemme käyttäneet Metroa koodinimenä kehitystyön aikana, kuten monilla muillakin tuotteillamme on ollut koodinimet Kun lähestymme julkaisuvaihetta ja siirrymme alan sisällä käytävästä keskustelusta kuluttajamarkkinointiin, ryhdymme käyttämään lopullisia tuotenimiä”, kuuluu selitys.
Hieman outo maku tästä jää, sillä Windows 8:sta on ehditty puhua julkisuudessa paljon, ja jos suurelle yleisölle on jotain siitä jäänyt mieleen, se on todennäköisesti juuri uusi käyttöliittymä nimeltä Metro. Ja ovathan Metron laatat tuttuja monille jo Windows Phonesta.
Metro-nimestä luopumisen syyksi on epäilty julkisuudelta piilossa pysyneitä tuotemerkkiriitoja. Yhdeksi mahdolliseksi kiistakumppaniksi on esitetty suurta saksalaista Metro AG -kauppaketjua.
Se on kuitenkin kieltäytynyt kommentoimasta huhuja. Microsoftin edustaja puolestaan vakuutti Cnetille, etteivät tavaramerkkiriidat ole syynä Metrosta luopumiseen.








