8.2.2012 15 uutista

DNSChanger-tarkistuspalvelua käytetty ahkerasti

DNSChanger-tarkistuspalvelua käytetty ahkerasti

Cert-fin palvelu, jossa koneensa voi tarkistaa DNSChanger-haittaohjelman varalta, on osoittautunut erittäin suosituksi. Kolmen viikon aikana siellä on varmistettu yli 100 000 suomalaiskoneen turvallisuus. Saastuneita koneita on ollut määrään nähden erittäin vähän, vain 32.

Applea uhkaavat roimat sakot iPad-nimestä

Applea uhkaavat roimat sakot iPad-nimestä

Applen uhkana ovat kymmenien miljoonien sakot Kiinassa. Syynä on iPad, jonka nimeen sillä ei ilmeisesti ole oikeuksia maassa. Jättiyhtiön kiistakumppaninan on taiwanilainen Proview-firma, joka sanoo omistavansa nimen käyttöoikeuden Kiinassa. Sakot ovat kuitenkin pikkukiusa, jos Proview menestyy korvausvaatimuksissaan.

Chrome-selain tuli vihdoin Androidille

Chrome-selain tuli vihdoin Androidille

Google on jaellut Android-käyttöjärjestelmää ja Chrome-selainta jo yli kolmen vuoden ajan. Niitä ei kuitenkaan ole nähty yhdessä. Nyt suuren suosion saanut Chrome-selain tuodaan Android-puhelimiin ja -tabletteihin. Selaimeen on kehitetty joitain kiinnostavia uutuuksia.

Synkkä päivä Salolle: Nokia potkii joka neljännen

Synkkä päivä Salolle: Nokia potkii joka neljännen

Nokia ilmoitti Salon tehtaan työntekijöille pidetyssä tiedotustilaisuudessa suunnittelevansa muutoksia matkapuhelintuotantoonsa. Sen seurauksena yhtiö aikoo muuttaa toimintaansa Salossa ja irtisanovansa enintään tuhat henkeä. Nyt Nokian palveluksessa Salossa on 3800 ihmistä.

Suomi-softana esittäytyy nyt FoodManager's Tools

Suomi-softana esittäytyy nyt FoodManager's Tools

Tietokone ojentaa auttavan kätensä suomalaisille sovelluskehittäjille, jotka haluavat tulla huomatuiksi mobiilisoftien paisuvassa virrassa. Uusia eri mobiililaitteille ja tableteille tehtyjä suomalaisia sovelluksia esitellään nyt sivustollamme.

Nokian Belle saapui

Nokian Belle saapui

Nokian syksyllä esittelemä Belle-käyttöjärjestelmäpäivitys on nyt ladattavissa uusimpiin Symbian-puhelimiin. Päivityksen mukana aloitusnäkymien määrä kasvaa. Myös sovellusten hallintaa on parannettu.

Hämmentävä veromätky Facebookin perustajalle: 2 miljardia

Hämmentävä veromätky Facebookin perustajalle: 2 miljardia

Facebookin perustaja Mark Zuckerberg näyttää tekevän ennätyksiä myös veroissa. Miestä odottaa hämmentävän suuri, jopa kahden miljardin dollarin suuruinen henkilökohtainen veromätky. Syynä on yhtiön erikoinen järjestely.

Nämä ovat maailman piratisoiduimmat elokuvat

Nämä ovat maailman piratisoiduimmat elokuvat

Piratismi vaivaa musiikkiteollisuuden lisäksi myös elokuva- ja peliliiketoimintaa. Suosituimmat elokuvat ovat myös piraattien suosiossa, paljastaa verkkolehti Cnet.

Yhdysvaltain kolme suosituinta älypuhelinta – kaikki iPhoneja

Yhdysvaltain kolme suosituinta älypuhelinta – kaikki iPhoneja

Juuri julkaistu lista Yhdysvaltojen suosituimmista älypuhelinmalleista on yllättävä. Applen päätös jättää kaksi vanhaa mallia myyntiin näyttää toimivan mainiosti. Esimerkiksi kaksi ja puoli vuotta vanha iPhone 3GS löi kaikki Samsungin Galaxy S -mallit.

Takaisin ylös

7.2.2012 13 uutista

Pc-myynti kompuroi loppuvuonna

Pc-myynti kompuroi loppuvuonna

Perinteisten tietokoneiden myynti ei hyötynyt edes joulumarkkinoista. Tutkimusyhtiö Gartnerin mukaan loppuvuoden pc-myynti oli Länsi-Euroopassa 16 prosenttia viimevuotista heikompaa. Luku heijastelee koko viime vuoden jatkunutta alamäkeä.

Takaisin ylös
TTL ry
Pieni kirjapuoti
Takaisin ylös