21.5.2012 15 uutista

Mobiilitulostuksen läpimurto on ovella

Mobiilitulostuksen läpimurto on ovella

Mobiilityöläinen ei tabletistaan luovu edes silloin, kun pitää tulostaa - tai ei ainakaan haluaisi luopua. Työpaikoilla useimmat kuitenkin joutuvat vielä vaihtamaan työkalunsa voidakseen tulostaa, vaikka ratkaisuja tabletilta tulostamiseen on useita. Tietokone-lehti kartoitti, millä tavoilla tulostus mobiililaitteilta onnistuu firman verkossa.

HTC yrittää saada USA:n tulliin vauhtia

HTC yrittää saada USA:n tulliin vauhtia

Viime viikolla USA:n tulli pysäytti maahan tulossa olevia HTC:n kännykkälähetyksiä tutkimuksiaan varten. Nyt valmistaja kertoo, että osa nalkkiin jääneistä puhelimista on saatu taas liikkeelle, mutta ilmeisesti uusia lähetyksiä on vuorostaan jäänyt tullin haltuun.

IDC: mobiilityön suosio kasvaa Aasiassa

IDC: mobiilityön suosio kasvaa Aasiassa

Mobiilityöläisten määrä kasvaa tuntuvasti Aasiassa ja Tyynen valtameren alueella. Tutkimusyhtiö IDC:n mukaan liikkuvien työntekijöiden osuus nousee vuoteen 2015 mennessä jo 40 prosenttiin.

Takaisin ylös

20.5.2012 2 uutista

Facebook-miljardööriä syytetään veropaosta – vastatoimia tekeillä

Facebook-miljardööriä syytetään veropaosta – vastatoimia tekeillä

Facebookin perustajiin kuulunut Eduardo Saverin on luopunut Yhdysvaltojen kansalaisuudesta. Tästä on noussut melkoinen kohu mediassa, ja Saverinia syytetään röyhkeästä veronkierrosta. Senaattorit puuhaavat jo järeitä vastatoimia, mutta Saverin vakuuttaa syyttömyyttään.

WSJ: Apple tilasi isommat näytöt iPhone 5:een

WSJ: Apple tilasi isommat näytöt iPhone 5:een

Wall Street Journalin lähteet vahvistavat tietoja siitä, että Apple aikoo kasvattaa ensi kertaa iPhonen ruudun kokoa. Lähteiden tiedot luovat valoa myös "iPhone 5:n" julkaisun ajankohtaan.

Takaisin ylös

19.5.2012 2 uutista

Firefoxin läpimurto – ongelmat pois napin painalluksella

Firefoxin läpimurto – ongelmat pois napin painalluksella

Firefox-selaimeen on kehitetty ominaisuus, joka poistaa selaimeen tulleet ongelmat ja häiriöt napin painalluksella. Perinteiset vianmetsästyksen ohjeet voi heittää romukoppaan. Reset-ominaisuus uudistaa selaimen täysin, mutta jättää käyttäjän oleelliset tiedot.

"Jos sinut pidätetään, poliisi lukee puhelimesi sisällön"

"Jos sinut pidätetään, poliisi lukee puhelimesi sisällön"

Lontoon aluetta valvova Metropolitan-poliisi on hankkinut järjestelmän, jolla pidätettyjen henkilöiden puhelimien sisältö voidaan lukea heti pidätyksen yhteydessä. Poliisin tarvitsee vain epäillä, että puhelinta on käytetty jossain rikoksessa. Järjestelmä helpottaa rikosten selvittämistä, mutta yksityisyyden suojan järjestö epäilee sitä laittomaksi.

Takaisin ylös

18.5.2012 14 uutista

Tutkija: ”Piratismi lisää levymyyntiä”

Tutkija: ”Piratismi lisää levymyyntiä”

Levyt jäävät myymättä, kun piraatit lataavat ne ilmaiseksi netistä, valittaa musiikkiteollisuus. Erityisen haitallisena pidetään sitä, että uutuuslevyt ehtivät usein piraattijakeluun ennen kuin kauppoihin. Jenkkitutkija väittää nyt, että vaikutus olisi peräti päinvastainen.

"Steve Jobs halusi suunnitella iCar-auton"

"Steve Jobs halusi suunnitella iCar-auton"

Steve Jobs ehti mullistaa useita teollisuudenaloja, mutta hän ei aikonut pysähtyä puhelimiin, tabletteihin tai edes televisioihin. Applen hallituksen jäsen paljastaa, että Steve Jobs halusi mullistaa myös autoalan.

Ilmaisissa toimisto-ohjelmissa haavoittuvuuksia

OpenOffice on nykyisin Apache OpenOffice.

Microsoftin toimisto-ohjelmapaketille on tarjolla myös ilmaisia vaihtoehtoja. Näistä käytetyimpiä ovat OpenOffice ja siitä omille teilleen haarautunut LibreOffice. Niistä molemmista on nyt löydetty ja paikattu samankaltaisia haavoittuvuuksia, kertoo Cert-fi.

Takaisin ylös
TTL ry
Pieni kirjapuoti
Takaisin ylös