31.12.1998 0 uutista
SGI astuu Wintel-kehään uusilla mikroillaan
Silicon Graphicsin mukaanlähtö tiukasti kamppailtuun Windows NT -työasemamikrojen luokkaan tapahtuu 11. tammikuuta, kun se julkistaa kaksi uutta mikromalliaan. Perinteisistä UNIX-koneistaan poiketen SGI:n uutuudet perustuvat Intelin Pentium II- ja Xeon-prosessoreihin.SGI 320 ja 450 Visual Workstation -malleista on julkisuuteen päästetty tietoja virallisia kanavia pitkin hyvin vähän. Internetissä sen sijaan on levinnyt moniakin "luotettaviksi" väitettyjä huhuja, joita SGI on kumonnut ja jopa poistattanut näkyvistä WWW-sivujen ylläpitäjiä oikeustoimilla uhaten.Visual Workstation 320 perustuu SGI:n omien tietojen mukaan Intelin 350 megahertsiseen Pentium II -prosessoriin, ja maksaa Yhdysvalloissa noin 3 300 dollaria (noin 17 000 markkaa).
30.12.1998 0 uutista
NT 5 vuoden "vaporware"
Wired-uutispalvelun vuosittaisen äänestyksen eniten hössötetyimmästä ja vähiten nähdystä tietotekniikkatuotteesta (vaporware) voitti varsin odotetusti Microsoftin NT-käyttöjärjestelmän uusin versio. Windows 2000 -nimellä nykyisin kulkeva mammuttiprojekti on ollut teossa jo vuodesta 1996.Windows 2000:n kaavailtua julkaisupäivämäärää on lykätty kerta toisensa jälkeen, mikä näkyy Wiredin äänestäjien ärsyyntymisenä. Microsoft oli vaporware-palkinnon listalla jo viime vuonna, mutta tuolloin "voittajia" oli monia muitakin.
Lexmark uudistaa jakelua Suomessa
Lexmark Finland muuttaa tulostimiensa jakelujärjestelmän ensi vuoden alusta Suomessa. Aiemmin jälleenmyyjät ovat voineet tilata laitteita sekä tukkureiden että suoraan Lexmark Finlandin kautta mutta vuoden vaihteesta alkaen Lexmark jättäytyy pois logistiikkakuviosta."Uudistuksessa on kyse kanavamyynnin kehittämisestä", toteaa Markku Koivisto Lexmarkilta. Hän odottaa yrityksensä ja tukkureiden välisen yhteistyön tiivistyvän ja lupaa näille entistä parempaa teknistä tukea sekä kilpailukykyisiä hintoja Lexmark-tulostimille.Lexmark-laitteita jakelevat tukkurit ovat Computer 2000 Finland Oy, Printer-Deal Oy ja Scribona Computer Products Oy.
Nedecon Oy vie Internet-liiketoimintaa Brasiliaan
Uusmediayritys Nedecon Oy perustaa Internet-suunnitteluun ja -toteutukseen erikoistuvan yhteisyrityksen Sao Pauloon Brasiliaan. Perustettavan yhtiön omistuspohja jakaantuu Nedeconin osakkuusyhtiön, muun muassa www.ostoksilla.com-nettitavarataloa pyörittävän NetCenter Group NCGR Oy:n sekä brasilialaisen tekstiili- ja muoviteollisuuden toimialoilla operoivan pörssiyhtiö Lincen kesken.Nedeconin roolina yhtiössä on viedä liiketoiminnan malli sekä tekninen tietotaito Brasilian liike-elämän käyttöön.
Compaq vetäytyy verkkopuolella
Wall Street Journalin mukaan Compaq on osittain vetäytymässä verkkolaitteiden markkinoilta. Yhtiö on ajamassa alas verkkolaiteosastoaan ja siirtämässä siihen kuuluvia tuotteita ja henkilöstöä osaksi muita osastojaan.WSJ:n haastattelemien analyytikkojen mielipiteet asiasta jakautuvat kahtia. Toinen lähtökohta on se, että Compaq tuli liian myöhään melko kilpailuille markkinoille, missä vahvat nimet, kuten Cisco, Cabletron ja Bay Networks ovat saavuttaneet vahvan markkina-aseman.
Puheenvälitykseen lisämäärittelyjä
Kuusi valmistajaa, jotka ovat Ascend, Siemens, Cisco, Dialogic, Natural MicroSystems ja Clarent, ovat ilmoittaneet antavansa täyden tuen Lucentin ja VocalTec Communicationsin yhdessä suunnittelemalle iNOW-määrittelylle. Määrittelyn tarkoituksena on varmistaa ääntä IP-verkoissa siirtävien laitteiden ja ohjelmien yhteensopivuus.iNOW-määrittely julkistetaan ensi kuussa ja se pohjautuu olemassa olevaan H.323-määrittelyyn ja tulevaan H.225.0 Annex G -määrittelyyn. iNOW:n ydinkohdat liittyvät puheluiden välittämiseen ja turvallisuuteen eri yhdyskäytävissä.Lucentin edustajan mukaan yhtiöt tavoitteet ovat yksinkertaisia.
3Com varustaa HP:n PC-laitteet
3Com on ilmoittanut, että se on solminut sopimuksen Hewlett-Packardin kanssa. Sopimuksen mukaan 3Com tuottaa kaikki verkkokortit ja modeemit HP:n PC-laitteisiin. Tarjouskilpailun hävinneenä osapuolena oli Intel.3Comin edustajan mukaan yhtiöllä on nykyisin 55 prosentin markkinaosuus verkkokorteista ja nyt solmitun sopimuksen uskotaan kasvattavan osuutta huomattavasti. 3Comilla ja HP:llä oli aiemminkin vastaavanlainen sopimus, mutta se käsitti ainoastaan osan HP:n mallistosta.
DSL laajenee Yhdysvalloissa
Internet-yhteydentarjoaja Sprint Corporation aikoo Yhdysvalloissa tuoda nopean DSL-tekniikan suurten massojen ulottuville. Yhtiö aloittaa Digital Subscriber Line -palvelun 35 yhdysvaltalaisessa kaupungissa.Pienille yrityksille ja kotitalouksille suunnatun DSL-palvelun lisäksi Sprint suunnittelee suurille yrityksille suunnattuja korkean luokan tietopalveluita. Sprintin ATM-tekniikkaan perustuvassa verkossa voidaan yhdistää kaukopuhelujen, dataliiikenteen ja videoiden levityksen edut.Sprintin DSL-palvelut kykenevät välittämään tietoa kahdeksan megabittiä sekunnissa, kun nykyään ISDN-linjoilla pystytään 128 kilobittiin sekunnissa.
Intel laski Celeronin hintaa
Prosessoreita valmistavan Advanced Micro Devices -yhtiön kanssa hintasotaa käyvä Intel pudotti Celeron-prosessoriensa hintaa noin 30 prosentilla. AMD ei ole yllättäen vielä vastannut Intelin hinnanpudotukseen, joten yhtiöiden prosessorien hinnat ovat nyt lähellä toisiaan.Intel aikoo pian pudottaa myös Pentium II -prosessoriensa hintoja samalla, kun se julkaisee nopeampia Celeron-prosessoreita ensi kuun alussa. AMD:ltä on tulossa uusi K6-3-prosessori samoin tammikuussa.
Selaa uutisia
| Näytä | Otsikot ja tiivistelmät Otsikot |
| Järjestys | Uusimmat ensin Luetuimmat ensin Kommentoiduimmat ensin |
| Ryhmittely | Päivä Viikko Kuukausi Vuosi |
| Julkaisuaika |
Tänään
Eilen
Toissapäivänä
|
| Hakusanat |
Uusimmat softaesittelyt
- Doodle Sovi yhteismenojen aikataulu helposti
- Recuva 1.42 Palauta poistettuja tiedostoja helposti
- CdBurnerXP 4.4.1 Poltto-ohjelmien parhaimmistoa
- ZoneAlarm Free Antivirus + Firewall 2013 Ilmainen virustorjunta ja palomuuri samassa paketissa
- Google Chrome 19 Monipuolinen suosikkiselain toimii monissa koneissa
IT-työpaikkailmoitukset
- Kokenut lähitukihenkilö määräaikaiseen työsuhteeseen Barona
- DATA CENTER SPECIALIST (Turku) Elan IT Resource Oy
- Online Marketing Specialist Canal Digital / co MPS
- Työntekijä 2-tason tekniseen tukeen Poolia Suomi Oy
- Key Account Manageria Toshiba
- Java Developers Vaadin Oy
- System Specialist Barona








