Sähköinen henkilökortti tulossa
Valtioneuvosto on tehnyt periaatepäätöksen sähköisen asioinnin ja palveluiden kehittämisestä. Päätöksen tavoitteena on parantaa julkisia palveluja luomalla tietoverkkojen kautta käytettäviä hallinnon sähköisiä asiointipalveluita. Osana päätöstä valtioneuvosto on päättänyt, että henkilöllisyyden todentamiseen asioinnissa ryhdytään käyttämään älykorttia, joka toimii sähköisenä henkilökorttina.
Periaatepäätöksen mukaan ensimmäiset sähköiset henkilökortit jaetaan vuoden 1999 lopussa. Vuoden 2001 loppuun mennessä kansalaisille on tarkoitus tarjota merkittäviä määriä sähköisiä asiointipalveluja muun muassa Internetissä. Tällaisia palveluja voisivat olla muun muassa erilaiset hakemukset, anomukset ja omien tietojen tarkistaminen. Uuden sähköisen henkilökortin antamisesta ja hallinnoinnista tulee vastaamaan Väestörekisterikeskus.
Kuluneella viikolla Merita esitteli ehdotuksen, jonka mukaisesti valtionhallinto ja julkinen sektori yleisemmenkin voisi käyttää Meritan Solo-varmennepalvelua henkilöllisyyden todentamiseen viranomaisasioinnissa ennen siirtymistä älykortteihin. Valtiovarainministeriön neuvottelevan virkamiehen Kaarlo Korvolan mielestä tällaiseen välikausiratkaisuun ei kuitenkaan ole tarvetta, koska tietoverkkopalveluita valtionhallinnon piirissä ei vielä juurikaan ole. Tulossa olevat palvelut taas suunnitellaan juuri älykorttiratkaisuja varten.








