Adobe ja Macromedia Web-huumassa

Vaikeuksien kautta menestykseen
Adobe ja Macromedia Web-huumassa

Internet-yhtiöt eivät ole ainoita Web-ajan hyötyjiä. Ainakin yksi vanhan ajan ohjelmayhtiöistä, Adobe Systems, on herännyt uuteen kukoistukseen Internet-suosion myötä. Samaten Macromedia on hyötynyt Internet-ajan uudistuneista ohjelmatarpeista.

Adobella oli suuria vaikeuksia aiemmin tällä vuosikymmenellä, mutta nyt yhtiön myynti kasvaa kovaa vauhtia ja osakekurssin kehitys on suotuisa, mistä suuri ansio lankeaa yhtiön menestyksekkäälle Internet-strategialle. Myös Applen uusi tuleminen on auttanut Apple-ohjelmien tekijänä aloittanutta Adobea.

Tietokoneavusteisen julkaisuteollisuuden luomisessa 1980-luvulla keskeisesti mukana ollut Adobe kärsi taloudellisia takaiskuja 90-luvun puolivälissä, kun kiinnostus Apple-ohjelmiin laski ja grafiikkaohjelmien markkinat kyllääntyivät.

Adobe määritteli strategiansa uudelleen ja torjui Quark-yhtiön tekemät ei-toivotut ostoyritykset sekä keskittyi Internet-tuotteiden kehittämiseen. Yhtiön viimeaikainen menestys on näkynyt myös osakekurssissa, jonka arvo on nelinkertaistunut viimeisen vuoden aikana.

Adobe on laskenut myyntiin Web-pohjaisia työkaluja, kuten Web-sivujen tekoon tarkoitetun GoLiven, laajentaen näin ohjelmavalikoimaansa suosituista Pagemaker-, Photoshop- ja Illustrator-ohjelmistaan. Adobe Acrobat -tekniikka muodostaa jo kymmenen prosentin osuuden yhtiön liikevaihdosta, sillä se on yhä suositumpi keino välittää dokumentteja sähköpostin ja Web-sivujen kautta.

Macromedian kääntyminen Internet-aikaan on sujunut yhtä vauhdikkaasti kuin Adoben. Macromedian liikevaihto ehti kuihtua ja osakkeen arvo laskea 6,5 dollariin, mutta Internet-sisällön tuotanto-ohjelma ja Web-median toisto-ohjelma ovat herättäneet yhtiön uuteen kukoistukseen. Tästä on osoituksena osakekurssin nousu 39,6 dollariin.

Macromedian pelastajaksi saapui vuoden 1996 lopulla aiemmin Silicon Graphicsin varatoimitusjohtajana toiminut Rob Burgess. Hänen johdollaan yhtiö ryhtyi panostamaan Internet-grafiikkaohjelmiin, sillä hän uskoi, ettei Internet-sivujen ulkoinen sisältö kehittyy vuosien myötä, kuten on myös käynyt.

Macromedialla on Adobe GoLiven kanssa kilpaileva Dreamweaver sekä Adobe Illustrator -grafiikkaohjelman kanssa kilpaileva Freehand. Kummallekin yhtiölle on kuitenkin löytynyt markkinoita Internet-kehityksen levitessä.

Tagit: -
Lähetä Tulosta Tilaa RSS-syöte
Takaisin ylös

Lukijoiden kommentit 0 kommenttia

Kirjaudu sisään kommentoidaksesi.
Takaisin ylös
Takaisin ylös
RSS

Uutiset

TTL ry
Pieni kirjapuoti
Takaisin ylös