Dell perustaa tehtaan Brasiliaan
Dell Computer aloittaa marraskuussa tietokoneiden valmistuksen Brasiliassa ja investoi 66 miljoonaa dollaria myynninedistämiseen siellä sekä neljässä muussa latinalaisen amerikan maassa. Aluksi tuotanto aloitetaan väliaikaisissa tehtaassa Eldoradossa, mutta valmistus on tarkoitus siirtää uuteen tehtaaseen Alvoradaan ensi vuoden alussa. Tämä on Dellin ensimmäinen tuotantolaitos Etelä-Amerikassa. ”Aluksi teemme pöytäkoneita, mutta kun muutamme pysyvälle tuotantolinjalle, laajennamme palvelimiin ja mahdollisesti kannettaviin mikroihin. Tuotevalikoimaa riippuu kysynnästä”, sanoo Dellin edustaja. Tietokoneiden kauppa on lisääntyi Etelä-Amerikassa vuoden 1999 toisella vuosineljänneksellä 19 prosenttia verrattuna edellisvuoden samaan jaksoon ja oli kappalemäärässä mitattuna 840 081, kertoo markkinatutkimuslaitos Dataquest. Kysyntää oli eniten Brasiliassa, vaikka maa kärsiikin talouslamasta. Alvoradan tehdas työllistää 250 henkilöä ja käyttää paikallisia alihankkijoita. Tuotteet on tarkoitus myydä Chileen, Argentiinaan, Paraquayhin ja Uruquayhin.








