Fujitsu-Siemensin Kilon tehtaan kohtalo vaakalaudalla

Tuotanto keskitetään Saksaan
Fujitsu-Siemensin Kilon tehtaan kohtalo vaakalaudalla

Fujitsu-Siemens vahvisti tiistaina mahdollisesti sulkevansa Espoon Kilossa sijaitsevan tietokonetehtaan, jossa työskentelee 450 henkeä. Lopullista päätöstä asiasta ei ole kuitenkaan vielä tehty.

Vaihtoehtoja toiminnan lopettamiselle ovat muun muassa tehtaan koko toiminnan tai osan siitä myyminen toiselle yritykselle tai henkilöstön siirtyminen toisen yrityksen palvelukseen.

Fujitsu-Siemensin henkilöstöjohtaja Mike Campbell (kuvassa) kertoo yhtiön aloittaneen yt-neuvottelut, jotka valmistuvat kuuden viikon kuluttua. Campell kertoi yhtiön esittäneen ay-liitoille suunnitelman tehtaan toimintojen siirtämisestä Saksaan.

Keskittämisen syynä on Fujitsu-Siemensin mukaan tarve kustannustehokkuuteen. Campbell kertoo yhtiön pyrkivän turvaamaan työntekijöille työpaikat joko yhtiön sisältä tai ulkopuolelta. Tällä hetkellä Campbell arvioi, että Kilon 450:stä työntekijästä 10-100 henkeä voi jatkaa yhtiön palveluksessa.

Fujitsu-Siemensillä on 9 600 työntekijää ja neljä tehdasta, joista kolme on Saksassa ja yksi Suomessa. Analyytikot ovat arvioineet, että Siemens haluaa irrottautua tietokonemarkkinoilta, koska yhtiö haluaa monialaisuutensa takia vähentää kustannuksiaan. Arvioiden mukaan erityisesti tietokonetuotannosta löytyy tehostettavaa.

Tällä tilikaudella Kilon tehdas on valmistanut 600 000 PC:tä, kannettavaa ja palvelinta. Aiemmin toimitusjohtaja Salonen on kertonut Kilon tehtaan olevan vahva lenkki Fujitsu-Siemensin tuotantostrategiassa. Kilon tehtaan tuotannon kasvu on ollut viimeisen kolmen vuoden aikana yli 43 prosenttia, kun yhtiön tavoitteet ovat olleet 40 prosenttia.

Tagit: -
Lähetä Tulosta Tilaa RSS-syöte
Takaisin ylös

Lukijoiden kommentit 0 kommenttia

Kirjaudu sisään kommentoidaksesi.
Takaisin ylös
Takaisin ylös
RSS

Uutiset

TTL ry
Pieni kirjapuoti
Takaisin ylös