Investigator 2.0 tallentaa käyttäjien liikkeet

Ottaa näppäilyt talteen

WinWhatWere on tuonut saataville uuden version käyttäjien toiminnan tarkkailuun tarkoitetusta ohjelmasta. Investigator 2.0 toimii käyttöjärjestelmässä taustalla keräten kaiken tiedon käyttäjien liikkeistä. Se voi tallentaa esimerkiksi näppäimistön painallukset, hiiren klikkaukset, keskustelut uutisryhmissä ja mahdollisen sähköisen kaupankäynnin. Kaiken informaation Investigator voi kerätä yhteen ja lähettää esimerkiksi sähköpostilla eteenpäin. Vaikka ohjelmalla onkin ensituntumalta hakkerimaisia ominaisuuksia ovat sen suunnittelun pohjalla olevat käyttötarkoitukset kuitenkin hyviä. WinWhatWheren asiakkaat ovat esimerkiksi ottaneet kiinni työntekijöitään, jotka ovat varastaneet esimerkiksi asiakaslistoja. Ohjelma herättää voimakkaita mielipiteitä puolesta ja vastaan. Puolustajia ovat yritysten tietoturvasta huolehtivat henkilöt. Näiden mielestä kaikki keinot ovat sallittuja taistelussa tietomurtoja vastaan. Toisella puolella on taas yksityisyyden puolustajat, joiden mielestä Investigator 2.0 edustaa suorastaan Orwellimaista maailmaa. Investigator 2.0:n hinta on Yhdysvalloissa 99 dollaria eli noin 550 markkaa käyttäjää kohti. Toimipistekohtainen lisenssi maksaa 5500 dollaria eli noin 30 000 markkaa.

Tagit: -
Lähetä Tulosta Tilaa RSS-syöte
Takaisin ylös

Lukijoiden kommentit 0 kommenttia

Kirjaudu sisään kommentoidaksesi.
Takaisin ylös
Takaisin ylös
RSS

Uutiset

TTL ry
Pieni kirjapuoti
Takaisin ylös