Mainonta Internetissä lisääntyi
Internet-mainonnan neljännesvuositulos on enemmän kuin kaksinkertaistunut Yhdysvalloissa, kerrotaan IAB:n (Internet Advertising Bureau) julkistamassa raportissa. Viime vuoden kolmannella vuosineljänneksellä kasvua oli ennätykselliset 116 prosenttia verrattuna saman ajankohdan tulokseen edellisenä vuonna.
Alkuvuoden tuloksen perusteella IAB arvioi, että mainonnan koko viime vuoden potti olisi yhteensä kaksi miljardia dollaria eli yli kymmenen miljardia markkaa. Laskelmat perustuvat PricewaterhouseCooperin 200 yritykseltä keräämiin tietoihin, jotka edustavat yli 1200 Web-sivua.
”Lisäys on merkittävä, huomattava saavutus, ottaen huomioon kuinka nuori media tämä on. Tulos osoittaa alan kypsymistä, vähitellen saavutetaan kriittinen massa”, sanoo IAB:n johtaja Rich LeFurgy.
Vaikka kahden miljardin dollarin vuosittainen määrä on vain yksi prosentti Yhdysvalloissa mainontaan käytetyistä 200 miljardista dollarista, sitä pystytään jo vertailemaan vanhoihin medioihin. Online-mainontaan käytetty summa oli 20 prosenttia kaapelitelevisiomainonnasta.
Teollisuuden analysoijien mukaan raportti osoittaa, että Internet on viemässä alaa muilta medioilta.
”Viesti mainostoimistoille ja heidän asiakkailleen on, että Internet on massamedia, jonka kanssa heidän on tultava toimeen”, sanoo media-asiantuntija Paul Noglows Hambrecht&Quistista San Franciscosta.








