"Mikrotehdas Espoossa vahva lenkki"

Fujitsun toimitusjohtaja Salonen:

Fujitsun ja Siemensin yhdistymisen myötä Espoon Kilossa sijaitseva mikrojen tuotantolaitos liittyi osaksi Euroopan suurinta mikrovalmistajaa Fujitsu Siemens Computersia. Kilon tehdas valmistaa tällä tilikaudella noin 600 000 mikroa, matkamikroja ja palvelinta, joista valtaosa viedään Euroopan markkinoille. Tässä kuussa voimaan astunut kahden teknologiajätin fuusio vaikuttaa myös Kilon tehtaan toimintaan. Fujitsu Siemens Computersin toimitusjohtajan Tuomo Salosen mukaan Suomen tuotantolaitos tulee olemaan vahva lenkki Fujitsu Siemensin Euroopan tuotantostrategiassa. Fuusio avaa Salosen mukaan tehtaalle uusia ulottuvuuksia. Hänen mukaansa fuusion kautta tuleva volyymin kasvu takaa paremmat neuvotteluasemat yhteistyökumppanien kanssa. Uuden yhtiön koko Euroopan tuotannon kasvutavoite on 40 prosenttia, ja Kilon tehtaan kasvu on jo sitä luokkaa. Salosen mukaan fuusion myötä tehokkuutta parannetaan ja logistiikkaan kiinnitetään entistä enemmän huomiota. Lopullisista käytännön järjestelyistä päätetään lähikuukausien aikana. Fujitsu Siemens Computers on liikevaihdoltaan Suomen suurin elektroniikkayhtiö työllistäen noin 700 henkilöä.

Tagit: -
Lähetä Tulosta Tilaa RSS-syöte
Takaisin ylös

Lukijoiden kommentit 0 kommenttia

Kirjaudu sisään kommentoidaksesi.
Takaisin ylös
Takaisin ylös
RSS

Uutiset

TTL ry
Pieni kirjapuoti
Takaisin ylös