PC-kysyntä nousee, hinnat laskevat

IDC:n ennuste:
PC-kysyntä nousee, hinnat laskevat

Tutkimuslaitos International Data Corporationin (IDC) ennustaa PC-laitteiden kysynnän jatkavan kasvuaan kuluvan vuoden ensimmäisen neljänneksen aikana. Ennusteen mukaan kysyntä kasvaa viime vuoden ensimmäisestä neljänneksestä 14,1 prosenttia. Kasvun vetureina toimivat Yhdysvaltain ja Euroopan markkinat, mutta myös Aasian markkinat (poislukien Japani) osoittavat jo toipumisen merkkejä.

PC-laitteiden hintojen lasku jatkuu ennusteen mukaan sekin. IDC arvioi laitetoimitusten määrän kasvavan kuluvana vuonna 103,2 miljoonaan yksikköön eli 14,3 prosenttia edelliseen vuoteen verrattuna. Toimitusten arvo kasvaa tutkimuslaitoksen mukaan kuitenkin vain 4,8 prosenttia, mikä merkitsee toimituksia 178,4 miljardin dollarin (noin 963 miljardin markan) arvosta kuluvana vuonna.

IDC julkisti tiistaina myös PC-valmistajien markkinaosuusluvut viime vuoden viimeiseltä neljännekseltä. IDC:n mukaan suurimman osuuden nappasi Compaq, jonka osuus maailmanlaajuisesta PC-myynnistä nousi 15,3 prosenttiin. Toiseksi suurinta markkinaosuusviipaletta pitää hallussaan IBM, jonka osuus laski hieman edellisvuodesta 9,7 prosenttiin. Kolmantena kilpailussa oli Dell, joka nosti omaa osuuttaan 8,4 prosenttiin koko maailman PC-myynnistä. Neljäntenä listalla on HP 6 prosentin osuudellaan.

Tagit: -
Lähetä Tulosta Tilaa RSS-syöte
Takaisin ylös

Lukijoiden kommentit 0 kommenttia

Kirjaudu sisään kommentoidaksesi.
Takaisin ylös
Takaisin ylös
RSS

Uutiset

TTL ry
Pieni kirjapuoti
Takaisin ylös