Siemens perusti uuden yrityksen
Siemens on ilmoittanut liittyvänsä muiden suurien, lähinnä teleoperaattorimarkkinoille keskittyneiden yritysten kuten Lucentin ja Nortel Networksin joukkoon perustamalla datanvälitykseen keskittyvän laitevalmistusyrityksen.
Siemensin uusi yhtiö on nimeltään Unisphere Solutions, joka toimii emoyhtiön saksalaisuudesta piittaamatta Yhdysvalloissa. Jokin aika sitten Siemensin ostamat Argon Networks ja Castle Networks, jotka valmistavat IP- ja ATM-laitteita toimivat runkona uuteen yritykseen. Näiden kahden lisäksi myös Californiasta ostettu Accelerated Networks tullaan yhdistämään uuden yrityksen alle.
Siemensin puolelta uuteen yritykseen yhdistetään aiemminkin yhdysvaltain markkinoilla toimineet yritys- ja operaattoriverkkoyksiköt. Yhtiön edustajat myöntävät että uudelleenorganisoinnin takana on Siemensin halu päästä ison pojan asemaan Yhdysvaltain datasiirtolaitteiden markkinoilla.








