Suuruuksia uupuu Comdex-messuilta
(Las Vegas) Comdex Fall '99 -messujen anti tuoteuutuuksia etsivälle on hieman kaksijakoinen. Toisaalta moni yritys on jo ehtinyt julkistaa tulevan myyntikauden tuotteensa alkusyksystä, toisaalta näkyvillä olevat laitteet ovat usein vasta teknologiaa esitteleviä mallikappaleita. Lisäksi eräät alan jättiläiset kuten IBM, Intel ja Compaq ovat jatkaneet viime vuonna käynnistynyttä tilaisuuden korkeiden osallistumismaksujen boikotointia ja loistavat siten poissaolollaan.
Selvä trendi tämänvuotisessa syys-Comdexissa on ohjelmistotalojen hiipuminen massan sekaan. Microsoft toki rummuttaa Windows 2000:n ja Office 2000:n puolesta, mutta sekin entistä pienempikokoisella osastolla. Corel esiintyy linjamuutoksensa myötä vain Comdexin oheistapahtumana järjestettävän Linux Expon puolella ja Laplink.comin (ex-Travelling Software) kaltaisten pienempien yrittäjien kohdalla saa todella tehdä töitä löytääkseen neulan heinäsuovasta.
Litteät TFT-pöytänäytöt ovat lyöneet nyt itsensä lopullisesti läpi. Kaikkien monitorivalmistajien osastoillakin perinteiset kuvaputkinäytöt on työnnetty osastojen perille ikään kuin häveten niiden olemassaoloa. LCD-paneelien kiinnostavin kokoluokka on 18 tuuman tienoilla, joskin pienempiä 15-tuumaisia sekä vastaavasti järeitä 42-tuumaisia plasmanäyttöjäkin on esillä runsaasti.








