Xeon 550:ssa ongelmia
Intelin murheet eivät viime viikonloppuna jääneet Rambus-muistien uudelle piirisarjalle aiheuttamaan ongelmaan. Palvelintietokoneisiin tarkoitettujen Pentium III Xeon -prosessorien 550-megahertsisistä versioista on löytynyt vika, joka pysäyttää niiden tuotannon ainakin muutamaksi viikoksi. Kahdeksanprosessoriset palvelimet, joissa on Intelin valmistama Saber-emolevy saattavat vian vuoksi jumiutua odottamattomasti.
Intel on myöntänyt InfoWorld-uutispalvelun julkistamat tiedot ongelmasta. Sekä 512:n että 1024:n kilotavun välimuistilla varustetut Pentium III Xeon 550 -versiot ovat alttiita ongelmalle, joka liittyy prosessorin emolevylle lähettämän signaalin äkilliseen jännitteenmuutokseen. Joukko OEM-laitevalmistajia on raportoinut Intelille koneista, jotka jumiutuvat käynnistysvaiheessa tai kaatuvat satunnaisesti Windows NT:n siniseen virheilmoitusruutuun.
Insinöörit prosessorivalmistajan tutkimuslaboratoriossa ovat toisintaneet vian. Intel korostaa kuitenkin, että kaatumisongelma tulee näkyviin yleensä vasta käytettäessä prosessoria ja keskusmuistia äärimmilleen rasittavilla testiohjelmilla - ei niinkään yleisesti käytetyillä sovelluksilla. Laitevalmistajat eivät myöskään ole vielä ehtineet toimittaa kovin monia kahdeksan prosessorin järjestelmiä, sillä 550-megahertsinen Xeon julkistettiin vasta elokuun 23. päivänä.
Kahden megatavun välimuistilla varustetut lippulaivamallit Xeonista sekä muiden kuin Intelin emolevyllä varustetut laitteistot eivät tietojen mukaan ole kärsineet viasta. Markkina-analyytikot pitävät kuitenkin jo nyt tietoja vahingollisina Intelille, joka on astumassa perinteisten pienpalvelimien markkinoilta raskaampiin laiteympäristöihin. Eräs suurimpia markkinointikriteerejä palvelinlaitteissa on nimenomaan toiminnan luotettavuus.








